Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikko | Puhelin kasvaa käteen

“Ei minulla mitään ongelmaa ole”, moni sanoo.

Suurimmalle osalle ihmisten puhelimesta tai muista älylaitteista on tullut jo arkinen tapa. Vessassa, keittiössä, sängyssä ja jopa suihkussa puhelin on aina mukana. Riippuvuudeksi määritellään se, kun tapa ohjaa enemmän ihmisen arkea kuin ihminen itse.

Kun puhelin on jatkuvasti kädessä, näkö heikkenee, mutta myös esim sosiaaliset taidot katoavat. Koulussa kukaan ei enää puhu kellekään välitunneilla, kun kaikki katsovat Tik tokkia tai Instagramia tai ovat Snäpissä. Liiasta puhelimen käytöstä seuraa myös ahdistuneisuutta ja ärsytystä. Näytön valo heikentää unta, oppimista ja keskittymiskykyä.

Mielestäni on kamalaa, miten some luo erilaisia kuvia maailmasta ja esimerkiksi ihmiskehosta, jotka eivät ole totta. Nuorten ulkonäköpaineet kasvavat valtavasti, koska some levittää ideaa, jossa pitäisi olla täydellinen vartalo ja kasvonpiirteet, jotta olisi kaunis. Tämä myös romantisoi syömishäiriötä, jonka määrä on kasvanut nuorilla huomattavasta nykypäivinä. Myös nuorten oppimisvaikeuden lisääntyvät ja nuorten yöt menevät pelejä pelatessa.

Puhelinriippuvuudesta voi päästä pois esimerkiksi ensin tiedostamalla, että sellainen itsellä on. Toki paras tapa päästä pois riippuvuudesta on vähentää näytön käyttöä, mutta tämä ei välttämättä ole niin helppoa. Puhelimeen voi laittaa ruutuajan, jonka voi laittaa joko koko puhelimelle tai vain yhdelle apille.

Toki ymmärrän itsekin, että puhelimella on mukava olla ja se voi olla jollekin hyvä rentoutumistapa, mutta jos käyttää useita tunteja päivässä vaan makaamiseen ja netin selaamiseen, niin se ei ole terveellistä.

Sen sijaan, että katsoisit somea, mene tekemään jotain, joka vie ajatukset pois puhelimesta.

Siiri Salmela

Kirjoittaja on Mikkelin Urheilupuiston koulun oppilas.