Tein Mikkelin kaupunginvaltuutettuna aloitteen tästä merkittävästä asiasta lokakuussa 2022, jotta tähän saadaan jämäkkyyttä. Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta tai myös hyvinvointialue yhtiöiden omistajana myötävaikuttaa yhtiöiden hallintoon.
Tämä on oltava osa kuntastrategiaa ja valtuuston on linjattava, mitä kunta omistajuudesta tavoittelee. Konsernivalvonta on konsernijohdon vastuulla, jossa tytäryhteisöjen tuloksellisuutta ja taloudellista asemaa seurataan, analysoidaan ja raportoidaan. Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu.
Suomen valtion ja kuntien tulee terävöittää omistajaohjauksen ja konsernijohtamisen mallia. Kyse on merkittävästä ohjauksesta ja tästä meillä on niin valtion kuin kuntienkin taholta epäonnistuneita esimerkkejä ihan lähiajoilta muun muassa valtion Fortum-Uniper ja Mikkelin vesilaitos.
Kyse on merkittävästä asiasta kaupunkimme talouden hoidossa.
Mikkelin kaupunkikonsernin tase on noin miljardi. Kyse on merkittävästä asiasta kaupunkimme talouden hoidossa ja siksi omistajaohjaus kokonaisuudessaan on napakoitettava ja jäsennettävä määrätietoisemmaksi ja vastuullisemmaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että omistajaohjauksen tehtävät ja tavoitteet määritellään selkeästi ja suoraviivaisemmin strategiaan pohjautuen.
Kaupunkikonsernin konserniohjaus ja johtaminen vastuutetaan selkeämmin ja tytäryhteisöjen toimitusjohtajien, hallituksen ja kaupungin välistä yhteistyötä lisätään muun muassa ennakoivien keskustelujen suhteen. Strategisten tavoitteiden mukaista toimintaa tulee jatkossa tarkastella ja valvoa talouden katsauksissa vuosikellon mukaisesti.
Omistajaohjauksen ja konsernijohtamisen ydintehtävät tulee olla yhtiöittämisestä ja rakennemuutoksista johtuvien asioiden suunnittelu ja toimeenpano, konsernin rahoitus- ja sijoitussuunnittelu, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan sekä konsernivalvonnan tilan arviointi, hankintatoiminta, sopimushallinta ja -valvonta.
Riskienhallintaan tulee määritellä tasot, jotta voidaan tunnistaa koko kaupunkikonsernin riskitasoa eri palvelualueilla yhtiöissä. Kaupungin tulee voimakkaammin huomioida ja kehittää hankintavalmiuksia ja hankintakulttuurin yhtenäistämistä sekä koordinoida yhtiömuotoisesti tuotettavien palveluiden järjestämistä.
Lisäksi tytäryhtiöiden hallituksiin ja konserni- ja elivoimajaostoon tulee valita henkilöitä, joilla on osaamista, tietoa ja taitoa toimia vastuullisina hallituksen tai jaoston jäseninä kunnan edun mukaisesti.
Jaana Strandman
Kirjoittaja on mikkeliläinen perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja kansanedustajaehdokas.