Vaalikentillä tentataan kansanedustajaehdokkaiden kantaa siihen, saako EU puuttua meidän metsiimme vai pitäisikö Suomella olla oikeus hoitaa asiat niin kuin itse haluaa. Kysymys on populistinen ja harhaanjohtava. Tai sitten kysyjät eivät täysin ymmärrä mitä kysyvät.
Suomi on allekirjoittanut kaksi kansainvälistä sopimusta: EU:n biodiversiteettistrategian ja YK:n luontokatosopimuksen. Molemmat velvoittavat Suomea suojelemaan 30 prosenttia pinta-alastaan. Lisäksi on sovittu siitä, että vähintään 30 prosenttia tilaltaan heikentyneistä maa- ja vesiekosysteemeistä tulee ennallistaa vuoteen 2030 mennessä.
Suomi on siis ihan itse, niin sanotusti omin pikku kätösin, allekirjoittanut nämä sopimukset. Ne velvoittavat meitä. Saamme itse päättää, miten ne panemme täytäntöön. On siis hyödytöntä jatkaa vänkäämistä siitä, saisiko EU puuttua meidän metsäasioihin.
Erityisesti keskusta lietsoo äänestäjiin harhaluuloa, että jotakin uutta sääntelyä olisi tulossa ja Suomi voisi sitä vastustaa. Ei voi. Sopimukset on jo allekirjoitettu. Äänestäjien ei kannata mennä lankaan.
Kokonaan toinen keskustelu on sitten pohtia sitä, oliko sopimusten allekirjoittaminen hyvä vai huono idea. Itse olen sitä mieltä, että luontokadon pysäyttämiseen tulee suhtautua vakavasti ja toimiin on ryhdyttävä ripeästi.
En kannata yksityisten metsien pakkosuojelua. Valtion metsiä voitaisiin suojella reilummalla kädellä tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksityisten metsien talouskäytön rajoittaminen tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Yksityisille metsänomistajille tulee tarjota kannustimia hiilinielujen ja metsien monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja kasvattamiseen eli niin sanottujen ekosysteemipalveluiden tuottamiseen.
On tärkeää, että Suomi tunnetaan maana, joka kunnioittaa lakia ja kansainvälisiä sopimuksia. Siksi voimme lopettaa juupas–eipäs-keskustelun EU:n metsäpolitiikasta ja ryhtyä toimiin oman metsäluontomme turvaamiseksi.
Miisa Mink
Kirjoittaja on metsänomistaja ja mikkeliläinen vihreiden kansanedustajaehdokas.