Suomi tunnetaan laajoista jokamiehenoikeuksistaan, jotka mahdollistavat nauttimisen maamme upeasta luonnosta.
Ruoka, metsä ja vesi kokoavat Etelä-Savon ja koko Kaakkois-Suomen vahvuudet yhteen tavalla, jonka vain ainutlaatuinen luontomme mahdollistaa. Meillä ei ole pelkoa puhtaan veden, ilman tai peltomaan, saati puun loppumisesta.
Ruoan, metsän ja veden ympärille voidaan koota entistä enemmän laajoja klustereita, joista löytyy koko kirjo perinteisestä luonnossa liikkumisesta ja matkailusta mitä huimimpiin innovaatioihin, joille löytyy kysyntää ympäri maailmaa.
Suomea pidettiin pitkään alueena, jonka maaperästä ei löydy mitään kiinnostavaa. Maailman muuttuessa myös mineraalien kysyntä on muuttunut ja Suomi on noussut kaivostoiminnan kiinnostuksen kohteeksi.
Mikä todellinen kiinnostuksen kasvun syy on? Perehtymällä alan yritysten kiiltäväpintaisiin esitteisiin alkaa kuva kirkastua. Pääasiallisia syitä ovat Suomen löyhä lainsäädäntö, vakaa poliittinen ilmasto, valmiina olevat veronmaksajien kustantamat infrastruktuuri ja perusaineisto mineraalivarannoista, kepeä verotus sekä maanomistajien sananvallan puuttuminen omistamaansa maahan.
Kaivostoiminnalle tyypillistä näyttää olleen, että Suomeen perustetaan tytäryhtiö, jonka ulkomaille listattu emoyhtiö antaa jossain vaiheessa ajautua taloudellisiin vaikeuksiin. Ja myös kyvyttömäksi hoitamaan muun muassa ympäristöön liittyviä velvollisuuksia.
Ei ihme, että ylikansalliset kaivosyhtiöt käyttävät Suomesta nimityksiä uusi Klondike ja Euroopan metallipata. Sääntöjä ei juuri ole, eikä niitä muisteta aina noudattaa.
Suomessa jokamiehenoikeuksiin kuuluu tällä hetkellä maan kaivaminen maan omistajan jalkojen alta ja siinä samalla luonnon tarjoamien uusiutuvien ja kestävien mahdollisuuksien vaarantaminen.
Suomi on kolonialismin kohteena, emme toisten valtioiden vaan ylikansallisen kaivosteollisuuden kautta. Kaivostoiminnalla Suomessa on varmaankin paikkansa, mutta pelisäännöt pitää uudistaa.
Vesa Kallio
Kirjoittaja on mikkeliläinen keskustan kansanedustajaehdokas.