Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Mikkeli on mahdollisuuksien kaupunki

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävä on edistää kaupungin etua ja kuntalaisten hyvinvointia, sekä edustaa kaupunkia laajempien kokonaisuuksien ja linjauksien kokoajana sekä viestittäjänä. Me olemme saaneet kunnian jatkaa valtuuston puheenjohtajistossa seuraavat kaksi vuotta. Otamme tämän saamamme tehtävän vakavasti.

Valtuustokauden alussa (6.10.2021) kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat allekirjoittivat aloitteen talouden ja elinvoimaohjelman kehittämiseksi. Me olemme valtuuston puheenjohtajistossa ottaneet tämän viestin vastaan ja pyrimme edistämään asiaa edelleen valtuuston tahtotilan mukaisesti. Olemme saaneet aikaan yhteistyössä viranhaltijoiden kanssa pysyvää edunvalvonnan ja elinvoimatyön kehittämistä ja seurantaa. Olemme myös tiivistäneet yhteistä tekemistä kehitysyhtiömme Miksei Oy:n kanssa, jotta elinvoimatyön tekeminen sujuisi jouhevasti ja yhteisymmärryksessä.

Otamme tämän saamamme tehtävän vakavasti.

Me valtuuston puheenjohtajistossa haluamme edistää rakentavaa keskustelua ryhmien väleillä myös vaikeista asioista puhuttaessa. Myös tänä vuonna edessä on päätöksiä tulevaisuutemme talouden varmistamiseksi. Yhteistä näkemystä on hyvä hakea, mutta ryhmillä tulee olemaan tarvittavista toimenpiteistä myös eri näkemyksiä. Lopulta päätöksenteossa demokratia ratkaisee. Hallintoa sekä päätöksiä saa ja tuleekin kritisoida, mutta toivomme, että samaan aikaan rakennamme vuoropuhelua, jossa myös myönteiset asiat saavat jalansijaa ja näkyvyyttä.

Mikkelin elinvoiman kehittyminen ja kaupunkimme brändääminen tarvitsee meitä kaikkia. Me uskomme, että Mikkeli tulee tulevina vuosina vahvistamaan rooliaan maakunnan veturina ja hyvinvoivana elinvoimakaupunkina, jonka asukkailla ympäri Mikkelin on hyvä olla ja johon vieraiden on mukava tulla jopa pidemmäksi aikaa.

Oskari Valtola, Laura Hämäläinen, Minna Pöntinen

Kirjoittajista Valtola on Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja, Hämäläinen kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja (kesk.) ja Pöntinen kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja (vihr.).