Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Kultamitalit jäivät kolmen voiton päähän

Innostuneimpien jääkiekkokolumnistien mukaan Suomen MM-kullan 2023 piti olla läpihuutojuttu. Ei se ihan niin helppoa ollutkaan.

Pelit ratkaistaan kaukalossa. Yleensä se joukkue voittaa, joka haluaa ja osaa enemmän.

Suomi koki keväällä 2022 ennennäkemättömän lätkäbuumin, kun miesten maajoukkue voitti ensin olympia-, sitten MM-kultaa. Ehkä suurin nälkä tuli silloin tyydytetyksi.

Suomen jääminen pois mitalipeleistä oli joka tapauksessa iso pettymys. Edes se ei tilannetta kirkastanut, että myös Ruotsi koki saman kohtalon ja vieläpä Latvialle häviten.

Suomen joukkue oli täynnä tähtipelaajia NHL:ää myöten – kirkkaimpana Coloradon laitahyökkääjä Mikko Rantanen. Valmentaja "Kulta-Jukka" Jalosen pelitavan piti olla loppuun asti hiottua ja kaikkien hallussa. Leiritystä oli takana, samoin kotiyleisön vankkumaton tuki.

Kun Suomi torstai-iltana hävisi Kanadalle selvin numeroin, se ei lopulta ollut faneille mikään yllätys. Tähtijoukon peli ei missään vaiheessa lähtenyt sellaiseen lentoon, jota siltä oli odotettu.

Kanada-peli jäi joukkueen kapteenin, 38-vuotiaan Marko Anttilan viimeiseksi maajoukkueessa. Mörkö Anttila nousi vuoden 2019 MM-kisoissa eräänlaiseksi kansalliseksi ikoniksi. Suosion taustalla on paitsi maalit ja syötöt myös vaatimaton ja myönteinen olemus. Lempäälän Kisan kasvatti voitti Leijonissa olympiakullan, kaksi maailmanmestaruutta ja MM-hopean.

Jääkiekon MM-kisat jatkuvat, vaikka suomalaisittain kovin kiinnostus pelitapahtumiin hiipuikin. Itse MM-kisoille yllätykset tekevät silti eetvarttia. Kuka olisi veikannut etukäteen, että kullasta taistelevat Latvia, Saksa, Kanada ja Yhdysvallat? Tästä joukosta Kanada kuuluu MM-kisojen kestomenestyjiin.

MM-kisat on ollut Kansainväliselle jääkiekkoliitolle kannattava tuote. Katsojien ja urheilijoiden kannalta uudistuminen olisi silti tarpeen. Ainakin näitä asioita sopisi miettiä: 1) Voisiko joukkueiden määrää vähentää, jolloin pelit tiukkenisivat? 2) Pitääkö joka vuosi pelata? 3) Miten saataisiin mukaan parhaat pelaajat joka maasta?