Kesäkadulle, teatteriin, kirjastoon? — Mikkelin musiikkiluokkien oppilaat haluaisivat tehdä enemmän keikkaa kaupungilla
Opettaja Annemari Kukkonen arvioi, ettei Mikkelissä ole vielä täysin oivallettu, mihin kaikkeen musiikkiluokkien oppilaat pystyisivät. Parhaillaan luokissa valmistaudutaan keväiseen lastenkonserttiin.
Kukapa ei joskus olisi hyräillyt laulua leijonan metsästyksestä. Sitä, jossa esteitä ei voi alittaa, ei ylittää, eikä ainakaan kiertää. Laulu oli supersuosittu alakouluikäisten keskuudessa 1990-luvun alussa, mutta pitänyt pintansa sen jälkeenkin. — Mä olin alle viisivuotias, kun kuulin laulun Fröbelin Palikoiden esittämänä ensimmäisen kerran, kertoo 2000-luvulla syntynyt Netta Vahvaselkä.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.