Vastaanottokoti Havurinne tarvitsee uudet tilat sisäilmaongelmien takia

Essoten hallitus käsittelee korvaavien tilojen vuokraamisen kilpailutusta kokouksessaan ensi maanantaina.

Ristiinan Pellosniemellä Mikkelissä vuodesta 2014 toiminut vastaanottokoti Havurinne tarvitsee uudet tilat. Nykyisissä tiloissa on sisäilmaongelmia, minkä lisäksi tilat ovat toiminnan kannalta tehottomat. Seitsemänpaikkaisen lastensuojelulaitoksen perustehtävänä on vastata lastensuojelun aikuutista ympärivuorokautisesta vastaanottopäivystyksestä, nuorten hoidosta ja kuntoutuksesta sekä selvittää, arvioida ja tukea sinne sijoitetun nuoren ja hänen perheensä tilannetta. Havurinne tarjoaa lyhytaikaista sijoitusta alle 18-vuotiaille nuorille. Turvakotitoiminta perustuu THL:n kanssa tehtyyn sopimukseen palvelun järjestämisestä Mikkelissä. Turvakoti on ympärivuorokautinen kriisityön yksikkö, joka palvelee Essoten aluetta sekä laajemmin myös Etelä-Savon kuntia. Nykyisissä toimitiloissa on muun muassa kohonneita hiilidioksipitoisuuksia sekä mikrobivautioon viittaava hajua. Ongelmana on lisäksi muun muassa turvakotitoiminnan kannalta liian pitkä etäisyys Mikkelin kaupungin poliisiasemasta. Uusien tilojen tontin on Essoten mukaan oltava 2—5 kilometrin etäisyydellä Mikkelin keskustasta. Essoten hallitus käsittelee korvaavien tilojen vuokraamisen kilpailutusta kokouksessaan ensi maanantaina.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.