Tiedätkö, mistä Mikkelin Otava sai nimensä? Taajaman sydän sykkii yhä
Otavan vanhan koulutilan sulkeminen vuonna 2014 oli paikallisille kova isku. Vanhan oppilaitoksen tiloihin on kuitenkin syntynyt uutta elämää, ja talkoohenki kukoistaa.
Se iski kuin giljotiini, muistelee otavalainen Juha Tolvanen. Taajaman sydän, Otavan koulutila, lakkautettiin vuonna 2014. — Muistan ikuisesti sen päivän, kun ostettiin viimeiset hyvät kurkut, Tolvanen sanoo. Etelä-Savon ammattiopiston vetäytyminen Otavasta ei onneksi pysäyttänyt sydäntä kokonaan, vaikka Tolvasen mukaan kasassa olivat ”kulttuurihistoriallisen katastrofin ainekset”. Nyt paikallinen yhteisö yrittää elvyttää ja ylläpitää perinteitä. Tarkoitusta varten on perustettu Otavan koulutilan ystävät -yhdistys, jonka varapuheenjohtajana Tolvanen toimii. Yhdistys on muun muassa tehnyt maastokartoituksen ja varustanut nimilapuilla puiston puuvartiset kasvit. Entinen koulutila on Mikkelin seudun laajin arboretum eli puulajipuisto. Yksittäisiä puita, pensaita ja pensasryhmiä on noin 900.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.