Kirja-arvio: Voi hyvä Sylvi!

Ei erityisen siro tai sulokas, mutta niin tosissaan. Tyttö on laiha ja vähän kömpelö, silti hänessä on ilmiselvästi sitä jotain. Ei kovin mairittelevia luonnehdintoja teatterin avustajaksi pyrkivästä nuoresta porilaistytöstä, mutta silti hänet otettiin Porin teatterin vakituiseksi ilta-avustajaksi. Päätöstä ei ole Suomen teatteritaiteen tarvinnut katua. Kun Sylvi Salonen (1920—2003) päästettiin valloilleen näyttämöllä, on jälki ollut melkoista. Ensin toki pieniä sivurooleja, mutta yleisö vainusi heti sisäisen palon ja erityisesti näyttelijän komiikan, kansanihmisen luontaisen hersyvyyden. Aplodeja tuli jo ennen kuin Sylvi oli kunnolla suutaan aukaissut. Tampereen työväen teatterissa hänestä kasvoi kaupungin teatterielämän ehdoton tähti, ajan mittaan diivaksikin noteerattu, näyttämön totaalinen valtias. Koko kansan tietoisuuteen Sylvi Salonen tuli tv-sarjojen kautta. Heikin ja Kaijan vanha Lahtiska oli napakka nainen, Tankki täyteen –sarjan Emilia Vilén vyöryi muhkeana eteenpäin. Tuliportaitten kova liikenainen toi esiin uuden puolen Sylvistä. Kansa katsoi ja ihaili — Sylvi Salonen eli työn ja julkisuuden huumaa. Näyttämöllä hän teki kuitenkin tärkeimmän osan uraansa, tekstiä syvästi tulkiten, tunnelmiin totaalisesti heittäytyen.