Turbonegro ja Mötley Crue -nokkamies Jurassic Rockiin — festivaalin päivämäärä muuttui

Artistikiinnityksiin liittyvät syyt pakottivat Mikkelin rock-festivaalin hyppäämään viikkoa aikaisemmaksi. Kotimaiset artistit julkistetaan ensi vuoden puolella, mutta lippuja on jo saatavana.

Jurassic Rock 2018-festivaali Mikkelissä järjestetään viikkoa ilmoitettua aikaisemmin, jo 3.—4. elokuuta. Päivämäärämuutokseen päädyttiin artistibuukkauksiin liittyvistä syistä. — Päivämäärän aikaistaminen oli pakollista ulkomaalaisten artistien saamiseksi festivaalille Kenkäveroon. Lisäksi muutos helpotti myös suomalaisten esiintyjien kiinnittämistä Jurassic Rockiin, kertoo festivaalin tuottaja Anniina Havukainen. Festivaali jatkaa edellisiltä vuosilta tutulla konseptilla. Kahden päivän aikana Kenkäverossa nähdään ja kuullaan yhteensä hieman alle kahtakymmentä koti- ja ulkomaalaista esiintyjää. Festivaalin loput esiintyjät julkistetaan helmi- maaliskuussa. Silloin tulevat myyntiin myös päiväkohtaiset festivaaliliput. — Festivaalin joulumyynti on jo alkanut ja jatkuu vuodenvaihteeseen. Siihen saakka on saatavissa edullisia kahden päivän festarilippuja, Havukainen sanoo.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.