Palaute kannustaa Ismo Alankoa: "Tulee mieleen, että en tätä hommaa ihan turhaan tee"

Ismo Alanko keikkailee vaihteeksi konserttisaleissa. Intiimissä esiintymistilassa yleisön aistii ja tuntee näpeissään.

Kun parikymppinen Ismo Alanko raivasi päättäväisesti tietään suomalaiseen rockmaailmaan, ei tunnettu sellaisia käsitteitä kuin netti, kännykkä tai musiikin digitaalinen jakelu. Netflixin sijaan televisiosta katsottiin Yleisradion lähetyksiä ja henkilökohtaiset asiat hoidettiin lankapuhelimella. — Jollain mystisellä tavalla sitä osasi mennä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan keikalle, ja hoitaa levytykset ja muut hommat. Levytys oli todella Iso Juttu. Studioaika oli kallista, eikä studioon menty kokeilemaan, toimisiko jokin asia. Hassisen Koneen ensimmäinen levy kasattiin neljässä päivässä. Musiikin tekeminen on demokratisoitunut. Lähes kuka tahansa voi hankkia laitteet, joilla pystyy taltioimaan hyvälaatuista materiaalia. Myös Ismo Alanko nauttii digitekemisen vapaudesta. — Olen tehnyt monen levyn laulut kotona omalla työhuoneella tai treenikämpällä. Studiota on tarvittu vain joihinkin äänityksiin, joissa on ollut koko bändi mukana. Tekeminen on muuttunut ketteräksi. Samanlaista ketteryyttä on myös hänen esiintymisissään. Keikka voi olla konserttisalissa, klubilla, baarissa tai festareilla, kaikki käy. Viime keväänä Alanko pinkaisi tien päälle yksin. Ainakin melkein. — Kesään saakka Yksin-kiertue pyöri pienemmissä paikoissa ja meitä oli kaksi, minä ja miksaaja. Syksyllä meitä on kolme: minä, miksaaja ja valomies. Yleensä kuljetaan keikkabussilla, nyt liikutaan pakettiautolla. Lavalla Alanko pistää itsensä likoon. Monessa mielessä. — Viime kevään kiertueen biisilistat tein lennossa lavalla, paria ensimmäistä biisiä lukuunottamatta. Annoin tilanteen viedä, ja katsoin, mitä tapahtuu. Tänä syksynä kiertueella on mukana visuaalisia elementtejä, ja ne vaativat vähän tarkemman suunnittelun.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.