Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näin tienasivat yritysjohtajat, sijoittajat ja muut talousvaikuttajat Etelä-Savossa

Uudellamaalla asuva mäntyharjulaisen Exel Compositesin toimitusjohtaja Riku Kytömäki tienasi ansiotuloja 310 020 euroa.

Mäntyharjun Voikoskella sijaitseva kaasuntuotantoon erikoistunut tehdas Woikoski Oy tuotti vuonna 2014 sievoisesti vaurautta yhtiön omistajalle Clas Palmbergille. Woikoski Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimiva Palmberg sai viime vuonna ansiotuloja 182 566 euroa ja pääomatuloja 80 037 euroa. Fyysisesti Etelä-Savon ja Kymenlaakson rajalla sijaitseva Woikoski toimii yhdeksällä paikkakunnalla. Palmberg maksoi veronsa vuonna 2014 Uudellemaalle. Hänen vaimonsa Sari Palmberg, yhtiön kehitysjohtaja sen sijaan maksoi veronsa Etelä-Savoon. Sari Palmbergin ansiotulot olivat 102 122 euroa. Pääomatuloja hänellä ei ollut. Kovat ansiotulot tienasi myös Uudellamaalle veronsa maksanut mäntyharjulaisen Exel Composites Oyj:n toimitusjohtaja Riku Kytömäki. Pääomatuloja Kytömäellä ei ollut, mutta ansiotuloja mies tienasi 310 020 euroa. Mikkeliläisen Savcor Groupin hallituksen puheenjohtaja, vuonna 1946 syntynyt teollisuusneuvos Hannu Savisalotienasi vuonna 2014 ansiotuloja 36 159 euroa. Hänen pääomatulonsa olivat 190 214 euroa. Hannu Savisalon poika, Valoen (entinen Cencorp Oyj) toimitusjohtaja Iikka Savisalo puolestaan tienasi vuonna 2014 152 341 euroa. Hänen pääomatulonsa olivat 5 871 euroa. Lehtibisnes toi vuonna 2014 kovat tulot Länsi-Savo Oy:n toimitusjohtajalleIlkka Tikalle. Hänen ansiotulonsa olivat 110 799 ja pääomatulot 24 232 euroa. Veli Jukka Tikka, Länsi-Savo Oy:n hallituksen puheenjohtaja, tienasi vieläkin paremmin. Ansiotuloja hänellä oli 188 990 euroa ja pääomatuloja 30 193. Länsi-Savoa julkaisee nykyisin vuoden 2015 alussa perustettu kaakkoissuomalainen mediayhtiö Kaakon Viestintä. Sen toimitusjohtaja Jarmo Koskinen toimi vuonna 2014 Sanoma Lehtimedian toimitusjohtajana. Koskinen tienasi 143 608 euroa viime vuonna. Hänen pääomatulonsa olivat 2 715 euroa ja hän maksoi veronsa Etelä-Karjalaan. Juvalaisen salaattitehdas Salicon toimitusjohtaja Jari Laaksonenkerrytti viime vuonna ansiotuloja 126 750 euroa. Hänen pääomatulonsa olivat 9 233 euroa. Juvalla ja Espoossa toimivan Kruunu Herkku Oy:n toimitusjohtaja Timo Marttinenmaksoi viime vuonna veroja Uudellemaalle. Hänen ansiotulonsa olivat 60 046 euroa ja pääomatulot 8 219 euroa. Juvalainen rautakauppias Petri Vihonentienasi Juvan Rauta ja Maatalous -liikkeen johdossa ansiotuloja 42 728 euroa. Hänen pääomatulonsa olivat hulppeat 73 929 euroa. Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien teknisen palvelun yhteisen yhtiön Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Jukka Partanen tienasi viime vuonna 99 138 euroa.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Länsi-Savon sisällöt.

Tilaa 6 kk 5,90 €/kk Tilaa 2 kk 15 €/kk

Digitilauksen sisältö

  • Lansi-Savo.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Uutissovelluksen ja päivän lehti -sovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Esaimaa.fi-, Ita-Savo.fi-, Kouvolansanomat.fi- ja Kymensanomat.fi-verkkopalvelut, näköislehdet ja sovellukset
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi