Essote ylläpitää nettisivuillaan listausta paikoista, joissa on voinut altistua koronavirukselle – Katso paikat täältä

Listalle päivitetään vain sellaiset julkiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti.

Sanni Haikarainen

Essote ylläpitää verkkosivuillaan päivitettyä listausta paikoista, joissa on ollut mahdollista altistua koronavirukselle tiettyyn kellonaikaan. Listaus löytyy täältä.

Listalle päivitetään vain sellaiset julkiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Siksi listalla on esimerkiksi linja-autovuoroja, kauppoja ja jumalanpalveluksia.

Listalla näkyvissä paikoissa on siis kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille. Se ei automaattisesti tarkoita, että muut paikalla olleet sairastuisivat koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Jos ihminen on ollut samaan aikaan altistumispaikassa ja hänelle tulee seuraavan kymmenen vuorokauden aikana koronaan sopivia oireita, hänen pitää tehdä oirearvio verkossa osoitteessa omaolo.fi tai ottaa yhteyttä Päivystysapuun numeroon 116 117. Omaehtoiseen karanteeniin voi myös jäädä, jos siihen on mahdollisuus.

Pieksämäen kaupunki tiedottaa pääasiassa itse paikoista, joissa on ollut mahdollista altistua koronavirukselle. Tietoa paikoista löytyy Pieksämäen kaupungin sivuilta, esimerkiksi tästä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka