Muistokirjoitus: Jorma Ahonen oli arvostettu poliisijohtaja, joka panosti kansainvälisyyteen

Lääninpoliisijohtaja, varatuomari Jorma Ahonen on poissa. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana 9.3.2021 Kouvolassa. Ahonen oli syntynyt karjalaiseen perheeseen vuonna 1946 Kokkolassa.

Tultuaan ylioppilaaksi Ahonen aloitti oikeustieteen opinnot Helsingin yliopistossa ja valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1970. Auskultoituaan Ahonen sai varatuomarin arvon vuonna 1975.

Jorma Ahonen työskenteli koko työuransa poliisihallinnossa. Hän toimi apulaisnimismiehenä Parikkalassa, Karhulassa ja Imatralla ja eteni pian nimismieheksi ensin Elimäelle ja sitten Joutsenoon. Vuonna 1981 Ahonen nimitettiin silloin Espoossa toimineen Poliisiopiston johtajaksi ja hän sai poliisineuvoksen arvon.

Ahonen palasi kuitenkin Kaakkois-Suomeen vuonna 1987, kun hänet nimitettiin Kouvolan piirin nimismieheksi. Tässä virassa Ahonen johti läänin pääkaupungin poliisi-, ulosotto- ja syyttäjätointa. Ahosella riitti energiaa kaikkiin nimismiehen viran sektoreihin, mutta vuodesta 1992 alkaen Ahonen keskittyi poliisiasioihin. Hänet nimitettiin silloin Kymen lääninpoliisineuvokseksi, korkeaan virkaan johtamaan koko läänin poliisitointa.

Oltuaan välillä kehittämistehtävissä poliisijohtajana Sisäasiainministeriössä Ahonen tuli nimitetyksi lääniuudistuksen yhteydessä Itä-Suomen lääninpoliisijohtajaksi. Näin Ahonen johti poliisia vieläkin suuremmalla alueella, peräti kolmessa maakunnassa.

Seuraavassa uudistuksessa, kun suurläänit lakkautettiin, Ahonen siirtyi vastaperustettuun Poliisihallitukseen poliisijohtajaksi ennen eläköitymistään vuonna 2011. Yhtenä viimeisimmistä kehittämistehtävistään Ahonen vaikutti osaltaan siihen, että poliisihallitus sijoitettiin maan pääkaupunkiin.

Esimiehenä ja juristina Ahonen oli luonteensa mukaisesti positiivinen ja kannustava. Ahosella oli iso vaikutus Suomen poliisin kansainvälisten yhteyksien laajentumiseen 1990-luvun alussa. Virkatyön lisäksi hän vaikutti kansainvälisen poliisiyhdistyksen IPA:n tehtävissä usean vuosikymmenen ajan. Hän toimi muun muassa IPA:n Suomen yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1988–2000 ja IPA:n kansainvälisen järjestön varapresidenttinä vuosina 1997–2003. Kielitaitoinen Ahonen oli taitava verkostoituja ja hän halusi ylläpitää kansainvälisiä kontakteja vielä eläkkeelle siirryttyäänkin.

Ahonen palkittiin uransa aikana poliisin kultaisella ansioristillä poliisin hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä.

Ahosella riitti energiaa myös muuhun yhdistystoimintaan. Hän toimi muun muassa Suomen Nimismiesyhdistyksessä sekä Poliisilakimiehet ry:n puheenjohtajana 1980-luvulla. Näissä tehtävissä häntä arvostettiin suuresti ja hän oli kummankin yhdistyksen kultaisen ansiomerkin haltija.

Jorma rakasti matkustamista ja erityisesti Kreikan saaria, joista suosikki oli Amorgos. Avioliitto ja yhteiset matkat rakkaan Leena-vaimon kanssa kestivät 50 vuotta. He saivat kaksi lasta, ja lapsenlapsia on kolme. Vaari oli aktiivisesti mukana lastenlastensa elämässä ja reissasi myös heidän kanssaan ulkomaita myöten. Luonnossa liikkuminen, pyöräily ja uinti olivat mieluisia harrastuksia.

Jorma omasi positiivisen eteenpäin katsovan elämänasenteen, jonka hän säilytti vaikean sairautensa loppuun saakka. Tämän vuoksi Jorman poismeno tuli monelle yllätyksenä.

Marja Huilla, Arto Nieminen, Antero Rytkölä

Kirjoittajat ovat Jorma Ahosen tytär sekä kollegoita ja ystäviä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka