Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Avi: Kuuden hengen kokoontumisrajoitusta jatketaan Etelä-Savossa kolmella viikolla

Alueen epidemiatilanteen katsotaan olevan kiihtymisvaiheessa.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt jatkaa kuuden hengen kokoontumisrajoitusta. Rajoitus on voimassa 1.4.–22.4. koko Etelä-Savossa. Rajoitus koskee siten sekä Essoten että Sosterin aluetta.

Rajoitus tarkoittaa sitä, että kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuisi yli kuusi ihmistä, on kielletty. Määräys koskee sekä sisä- että ulkotiloihin sijoittuvia tapahtumia ja perustuu tartuntatautilakiin.

Sekä Etelä-Savon että Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa. Rajoituksen jatkoa päättäessään Avin viranhaltijat ovat ottaneet huomioon muuntoviruksen vaikutuksen epidemiatilanteeseen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja edellä mainittujen sairaanhoitopiirien asiantuntijatahoina antamat suositukset.

Tällä hetkellä voimassa oleva kuuden hengen kokoontumisrajoitus päättyy maaliskuun lopussa.