Mhy Etelä-Savo ja Mhy Kangasniemi-Pieksämäki yhdistyvät – Isosta yhdistyksestä toivotaan vahvempaa vaikuttajaa valtakunnallisessa päätöksenteossa

Fuusio toteutetaan vuoden 2022 alusta.

Vahva rooli puumarkkinoilla ja puukaupan kilpailun ylläpitämisessä ovat yhdistyvän metsänhoitoyhdistyksen tärkeimpiä tavoitteita. Mikko Kontti

Saana Huhtala

Metsänhoitoyhdistykset Etelä-Savo ja Kangasniemi-Pieksämäki yhdistyvät. Fuusio tapahtuu vuoden 2022 alusta.

Yhdistymisestä päättivät kyseisten metsänhoitoyhdistysten valtuustot kevätkokouksissaan 8. huhtikuuta.

Fuusiolla tavoitellaan muun muassa toimintojen tehostamista ja päällekkäisten toimintojen karsimista. Tiedotteen mukaan metsänomistajilla on jatkossa käytettävissään entistä laajemmat erikoispalvelut muun muassa omistusjärjestelyihin, metsäkiinteistökauppaan, metsäsuunnitteluun ja metsäteiden rakentamiseen liittyen.

Yhdistyvien metsänhoitoyhdistysten mukaan ison yhdistyksen vaikuttavuus nähdään vahvempana valtakunnallisessa päätöksenteossa. Lisäksi metsänomistajien suuntaan tapahtuvan tiedotuksen luvataan tehostuvan. Myös metsäasiantuntijoiden ja palvelutoimistojen verkoston luvataan pysyvän laajana.

Mhy Etelä-Savo toimii fuusion jälkeen 12 kunnan alueella, jotka ovat Enonkosken, Hirvensalmen, Joutsan (pois lukien Leivonmäki), Juvan, Kangasniemen, Pertunmaan, Puumalan, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien alueet sekä Mikkelin (pois lukien Ristiina ja Suomenniemi), Pieksämäen ja Savonlinnan kaupunkien alueet. Yhdistyksen kotipaikka on Juva.

Yhdistyksellä on fuusion jälkeen lähes 12 000 jäsentä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka