Kolme uutta koronatartuntaa Essoten alueella – Mikkelin keskussairaalassa joukkoaltistuminen päivystyksen aulatiloissa

Koronaoireet voivat muistuttaa erehdyttävästi siitepölyallergiaa.

Koronatartuntoja löytyy edelleen Essoten alueelta. Perjantaina saldo on kolme uutta tartuntaa. Taru Hokkanen

Kirsti Vuorela

Helatorstaina uutisoitujen koronatartuntojen jälkeen Essotessa on löytynyt kolme uutta positiivista koronanäytettä. Kaksi tartunnoista liittyy helatorstain ketjuun ja kolmas uuteen, todennäköisesti Essoten alueen ulkopuolelle johtavaan tartuntaketjuun.

Tartuntoja jäljitetään edelleen. Tähän mennessä karanteeniin on asetettu yli 130 ihmistä. Koronapotilaita on myös osastohoidossa Mikkelin keskussairaalassa.

Essote on päivittänyt luetteloa paikoista, joissa on voinut altistua koronalle. Mikkelin keskussairaalan päivystyksen aulatiloissa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronaan keskiviikkona 12.5. iltapäivällä. Altistuminen on voinut tapahtua useamman tunnin aikana.

– Nyt ei saa unohtaa, että koronaa on edelleen liikenteessä. Riski tilanteen nopeaan huonontumiseen on kasvanut, arvioi Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Kevään edettyä ihmisten sosiaaliset kontaktit ovat lisääntyneet ja silloin riskinä on epidemian ryöpsähtäminen. Yksittäisiä tartuntoja on odotettavissa. Seppälä muistuttaa, että tauti voi lähteä leviämään yllättävän nopeasti.

Siksi koronatestiin edelleen kannustetaan menemään pienemmistäkin oireista. Päällä olevalla siitepölykaudella lieväoireinen korona voidaan helposti tulkita allergiaoireiksi.

– Osalla koronapotilaista on alkuun olleet ihan saman oireet kuin allergiassa. Testiin kannattaa hakeutua, jos on pienintäkään aavistusta koronan mahdollisuudesta oireiden perusteella, toteaa pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Allergialääkkeet hoituvat Essoten nettisivujen chatista digilääkärin kautta.

Varaa aika koronatestiin täältä.

Katso rokotustiedot ja varaa rokotusaika täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka