Marita Kajander jatkoon Lappeenrannan kulttuurijohtajan haussa

Lappeenrannan kaupungin kulttuurijohtajan viran haastattelutyöryhmä on valinnut soveltuvuusarviointiin kolme hakijaa: Pia Hounin, Marita Kajanderin sekä Anu Talkan.

Valinta tehtiin haastattelujen perusteella yksimielisesti keskiviikkona, kaupunki kertoo tiedotteella. Haastatteluun kutsuttiin seitsemän hakijaa.

Hakijoista Marita Kajander tunnetaan hyvin myös Etelä-Savossa, sillä hän on Mikkelin entinen kulttuurijohtaja vuosilta 2009–2016. Tällä hetkellä filosofian maisteri Kajander työskentelee Lahden taide- ja muotoilumuseon Malvan perustamishankkeen projektinjohtajana.

Pia Houni on teatteritaiteen tohtori ja kasvatustieteen maisteri Helsingistä ja Anu Talka filosofian maisteri sekä kauppatieteiden maisteri Lappeenrannasta.

Lappeenranta kutsui haastatteluun myös Saimaa-ilmiön hankejohtajana työskentelevän taiteen tohtori Sari Kaasisen, mutta hän ei siis edennyt jatkoon. Kaasinen on varsinaisesti Joensuun kulttuurijohtaja, mutta virkavapaalla ja hakenut aktiivisesti uutta työtä.

Lappeenrannan kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää kulttuurijohtajan valinnasta kokouksessaan 16. kesäkuuta.

Mainos: Länsi-Savo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka