Mikkelin lukion ylioppilaskokeen essee: Miksi kansallisvaltioita kaivataan?

Länsi-Savo julkaisee Mikkelin lukion opiskelijoiden ansiokkaita ylioppilaskoe-esseitä kansallisuudesta ja identiteetistä. Roni Ahlqvist käsittelee esseessään sitä, miten riitaisa keskustelukulttuuri saattaa ajaa ihmisiä ääriryhmien pariin.

Marraskuisena perjantai-iltana Suomessa vallitsi odottava tunnelma. Kylmän ja pimeän illan päätteeksi Suomen jalkapallomaajoukkueella olisi mahdollisuus varmistaa ensimmäistä kertaa ikinä paikkansa arvokisoissa.

Kun tuona iltana tuomari puhalsi Helsingissä viimeisen kerran pilliinsä, "Huuhkajista" tuli hetkeksi maamme suurimpia kansallissankareita.

Kaksi joukkueen tärkeintä pelaajaa olivat keskikentän syöttötaituri Glen Kamara sekä torjunnoillaan Suomea ottelusta toiseen avustanut maalivahti Lukas Hradecky.

Suomen jalkapallomaajoukkueen edustamisen lisäksi pelaajia yhdisti se, että kummallakaan heistä ei ollut suomalaisia sukujuuria, sillä molempien vanhemmat olivat aikoinaan omista syistään muuttaneet ulkomailta Suomeen. Siitä huolimatta tuona perjantaina kukaan ei kyseenalaistanut miesten suomalaisuutta.

"Yhä useampi on asettunut poikkiteloin muutoksen pysäyttämättömän junan eteen"

Kamaran ja Hradeckyn vanhemmat ovat vain esimerkkejä niistä miljoonista ihmisistä, jotka kiihtyvissä määrin muuttavat maasta toiseen töiden tai vaikkapa rakkauden perässä. Maailman monikansallistuminen onkin nykypäivänä väistämätön ja jatkuvasti yleistyvä globalisaation syy ja seuraus.

Siitä huolimatta viimeiset vuosikymmenet maailma on ollut jakautuneempi kuin koskaan sitten toisen maailmansodan. Väestörakenteen monipuolistuessa nimittäin yhä useampi on asettunut aatteellisesti poikkiteloin muutoksen pysäyttämättömän junan eteen.

Kuten Matti Riitakorpi ja Sami Lindfors artikkelissaan "Hyvä ja paha kansallisuusaate (Yle.fi, 20.3.2016)" kertovat, nationalismi eli kansallisaate on viime vuosikymmeninä voimistunut ja yhä useampi elättelee mielessään ajatusta enemmän tai vähemmän homogeenisestä kansallisvaltiosta. Monille nationalismi merkitsee ajatuksen tasolle jäävää unelmointia yhtenäisestä kansasta, mutta osalle se on kiihkomielistä ja rasistista muukalaisvihaa.

Mikä sitten saa ihmisen unelmoimaan elämästä omiensa joukossa tai jopa suhtautumaan raivokkaasti väestörakenteen muutokseen?

"Edes peruskoulun suorittaminen samalla luokalla ei takaa samankaltaista kokemusta koulusta"

Kansallisaatteen nousun keskiössä on kansallinen identiteetti. RajatOn-hankkeen verkkosivujen Käsitepankissa se määritellään seuraavasti: "Kansallinen omakuva, kuuluvuuden tunne omaan kotimaahan tai kansaan. Ihmiset kokevat eroavansa yhteisönä muista yhteisöistä."

Monille kansallinen identiteetti kulminoituu arkisiin asioihin, joista samassa valtiossa asuvilla henkilöillä on kokemusta. Esimerkiksi suomalainen koulu ja kouluruoka voi olla monille tärkeä osa kansallista omakuvaa.

Ihmisten siirtyessä maasta toiseen yhä harvempi ihminen löytää kuitenkaan keskenään arjestaan samankaltaisuuksia. Tämä askarruttaa monia, sillä nämä jaetut kokemukset auttavat ihmisiä tulkitsemaan toisiaan ja mahdollistavat esimerkiksi keskustelun helpon aloittamisen.

Kansallismielisille luja kansallinen identiteetti takaa samankaltaisen arvopohjan ja siten myös vahvemman valtion. Kansallinen omakuva on kuitenkin samaan tapaan ongelmallinen, kuten myös Käsitepankissa mainittu kansanluonnekin, josta sivustolla käytetään esimerkkinä suomalaisten sisukkuutta ja hiljaisuutta.

Sekä kansallinen identiteetti että kansanluonne ovat nimittäin joukko yleistyksiä, jotka tosiasiassa eivät kosketa läheskään kaikkia valtion kansalaisia. Ilman hiljaisen suomalaisen stereotypiaa tuskin läheskään yhtä moni suomalainen kysyttäessä kuvailisi itseään hiljaiseksi.

Samaan tapaan edes peruskoulun oppimäärän suorittaminen samalla luokalla ei takaa samankaltaista kokemusta koulusta. Kaikkea muuta. Koulukiusaamisen kohteeksi joutuneen oppilaan kokemukset voivat poiketa valtavasti samalla luokalla opiskelleen suositun oppilaan vastaavista.

"Kun henkilö saa mielipiteilleen vastakaikua ääriliikkeestä, aatteet todennäköisesti kärjistyvät"

Kansallisen identiteetin menettäessä merkitystään ihmisten tulisi kyetä tarkastelemaan eroja ongelmien sijaan hyödyllisinä mahdollisuuksina oppia erilaisista elämäntavoista. Koska tulevaisuudessa yhä useampi henkilö, jonka kanssa olemme päivän aikana tavoin tai toisin tekemisissä, edustaa todennäköisesti jotakin toista kulttuuria, erilaisten tapojen osaaminen ja ymmärtäminen tulee korostumaan entistä enemmän.

Vaikka useimmille sen kannattajille nationalismiin ei liity rasistisia tai vihamielisiä piirteitä, äänekkäimmät aatteen edustajat kannattavat radikaalia kansallismielisyyttä, joka puolestaan on luonteeltaan hyvinkin aggressiivista ja syrjivää. Äärinationalismin viime vuosikymmeninä nähtyyn kannatuksen kasvuun liittynee nykypäivän poliittisen keskustelun kaksinapaisuus ja ehdottomuus.

Kuten Lindfors ja Riitakorpi artikkelissaan kertovat, useimpien mielessä nationalismiin liittyy kiinteästi juuri rasistisia ja monikansallista kehitystä vastustavia ajatuksia. Kun stereotyyppiseen ja jyrkkään suhtautumiseen yhdistetään nykypäivän keskustelukulttuuri, jossa jokaisella täytyy olla vahva mielipide asiasta kuin asiasta, suorastaan ruokitaan äärinationalismia, kuten myös muita ääriaatteita.

Suurimman osan tuomitessa nationalismin asiaa sen enempää ajattelematta kansallisaatteessa hyviäkin puolia näkevät ihmiset pakotetaan hakemaan hyväksyntää piireistä, joissa aatteen vahingolliset puolet korostuvat. Kun henkilö, joka ei omaa kovin vahvaa mielipidettä kansallisuusaatteeseen, mutta ei ole sitä vastaankaan, saa mielipiteilleen vastakaikua ääriliikkeestä ja sen karismaattiselta johtajalta, aatteet todennäköisesti kärjistyvät.

"Kansallisvaltiosta unelmoimisessa ei itsessään ole mitään väärää"

Yksinkertainen tapa hillitä nationalismin suosiota olisi siis keskustelukulttuurin muuttaminen nykyistä kompromissinhakuisemmaksi niin, että nykyisen aatteellisen leiriytymisen sijaan keskustelijat pyrkisivät löytämään arvomaailmastaan yhteisiä piirteitä ja ymmärtämään, miksi toinen kenties ajattelee eri tavoin.

Pyrkimystä eivät kuitenkaan helpota sosiaalisen median palvelut, jotka tekevät eriävän mielipiteen maton alle lakaisemisesta liiankin helppoa. Samaiset sosiaalisen median palveluiden estomahdollisuudet mahdollistavat myös nationalististen kaikukammioiden synnyn, joissa ääriajattelijat yllyttävät toisiaan ilman, että kenenkään on mahdollista esittää vastalauseita.

Koska sosiaalisen median kanavat ovat nykypäivän forumeita, joilla valtaosa poliittisista keskusteluista käydään, keskustelukulttuurin muuttaminen ja sitä myötä nationalistisen ääriliikkeen kitkeminen täytyisi aloittaa palveluiden toimintaperiaatteiden muuttamisesta.

Valtioiden ja yhteiskuntien monikansallistuminen on väistämätön osa ihmiskunnan tulevaisuutta. Siitä huolimatta sille löytyy vastustajia, jotka unelmoivat takavuosien kaltaisesta yhtenäisestä kansasta, joka jakaa yhteisten kokemuksien muovaaman maailmankuvan.

Historiallisten tapahtumien vuoksi kansallisaate eli nationalismi herättää useimmissa negatiivisia tuntemuksia, mikä osaltaan myös vaikuttaa sen kannattajiin. Kansallisvaltiosta unelmoimisessa ei itsessään ole mitään väärää, mutta ääriaatteena nationalismi on vaarallinen.

Odottaisihan Suomen jalkapallohistorian ensimmäinen arvokisapaikka vielä saavuttamistaan ilman ulkomaalaisia sukujuuria omaavien Lukas Hradeckyn torjuntoja ja Glen Kamaran syöttötyöskentelyä.

Essee on kirjoitettu vastauksena ylioppilaskirjoitusten äidinkielen ja kirjallisuuden kirjoitustaidon kokeeseen keväällä 2021. Tehtävänanto on luettavissa Ylen Abitreenit-sivulta .

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka