Aluehallintovirastoilta tukea lasten ja nuorten maksuttomaan harrastustoimintaan – Etelä-Savon kunnille 354 000 euroa

Etelä-Savossa avustuksia myönnettiin Juvalle, Kangasniemelle, Mikkeliin, Mäntyharjuun, Pertunmaalle, Pieksämäelle, Puumalaan, Savonlinnaan ja Sulkavalle.

Mikko Kääriäinen

Yhdeksään eteläsavolaiseen kuntaan on myönnetty yhteensä 354 000 euroa avustusta lasten ja nuorten maksuttomaan harrastustoimintaan.

Tavoitteena on järjestää lapsille ja nuorille mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen. Avustuksella mahdollistetaan harrastuksia lukuvuodeksi 2021–2022. Harrastussisältöjä valittaessa kuullaan lasten ja nuorten toiveita.

Avustuksia ovat myöntäneet valtakunnallisesti aluehallintovirastot kaikkiaan 17 miljoonan euron edestä. Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämä osuus tästä on kaikkiaan 1,56 miljoonaa euroa 31 hakijalle.

Jaetut avustukset liittyvät Harrastamisen Suomen malliin, joka on Opetus- ja kulttuuriministeriön hanke. Pyrkimyksenä on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia harrastusten avulla. Mallin ensimmäisessä vaiheessa mukana ovat perusopetuksen vuosiluokat 1−9.

Avustusten kohteena ovat kunnat, mutta harrastusten järjestäjinä voivat toimia lisäksi sekä yksityisen että kolmannen sektorin edustajat. Tarkoituksena on mahdollistaa harrastusten järjestämiseksi tiivis yhteistyö kuntien, urheiluseurojen, kulttuuritoimijoiden, nuorisojärjestöjen sekä muiden lasten ja nuorten parissa toimivien yhteisöjen kesken.

Etelä-Savossa avustuksia myönnettiin Juvalle, Kangasniemelle, Mikkeliin, Mäntyharjuun, Pertunmaalle, Pieksämäelle, Puumalaan, Savonlinnaan ja Sulkavalle.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka