Mikkelin kuvataidekoulun lasten ja nuorten maalauksia on esillä Mikkelin keskussairaalassa

Taideteokset löytyvät keskussairaalan pääaulan isolta näytöltä.

Mikkelin keskussairaalassa voi katsoa lasten ja nuorten maalauksista otettuja valokuvia.

Nina Lahtinen

Mikkelin kuvataidekoulun 13–19-vuotiaiden opiskelijoiden maalauksista otettuja valokuvia on nähtävillä Mikkelin keskussairaalassa.

Taideteokset käsittelevät moniulotteisesti sisätiloja, kertoo Mikkelin kuvataidekoulun opettaja Pirita Lautala.

– Sisätilalla tarkoitetaan myös mielen tilaa, Lautala lisää.

Yleensä Mikkelin kuvataidekoulu järjestää keväisin erilaisia oppilastöiden näyttelyjä, mutta tältä vuodelta ne peruttiin koronapandemian takia.

– Sairaalan näyttely on ainoa, mikä pidetään, Lautala sanoo.

Keskussairaalan pääaulan isolla näytöllä on nähtävissä kaiken kaikkiaan kaksitoista nuorten taiteilijoiden maalausta, jotka on ensisijaisesti tarkoitettu ilahduttamaan sairaalassa asioivia henkilöitä. Näyttely on esillä 9. heinäkuuta asti.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka