Avoimet puutarhat -tapahtumaa vietetään sunnuntaina – Mikkelissä voi vierailla vain kahdessa puutarhassa

Etelä-Savon alueella avoimia puutarhoja on huomattavasti vähemmän tänä kesänä kuin edellisinä vuosina.

Valtakunnallinen Avoimet puutarhat -tapahtuma järjestetään kymmenennen kerran tulevana sunnuntaina.

Tapahtumapäivänä on mahdollista vierailla sellaisissa oman alueen yksityisissä ja julkisissa puutarhoissa, jotka avaavat ovensa yleisölle päivän ajaksi.

Mikkelissä tapahtumassa on mukana tänä vuonna vain kaksi puutarhaa, Juvalla neljä. Mäntyharjussa mukana on yksi puutarha.

Mikkelistä mukana ovat Kenkäveron puutarha Pursialassa sekä Eevan ja Hempan piha Rantakylässä. Juvalla pääsee vierailemaan Tiina Leskisen vuosi sitten istuttamassa rivitalopihan puutarhassa , metsäisen maiseman ympäröimällä Ukkolan puutarhalla, Vanhan Kilkkilän maalaispihapiirissä tai peltojen keskellä sijaitsevassa Puhuvat kukat -kukkatarhassa. Mäntyharjussa Annen ja Slavikin kartanotyylisessä pihapiirissä voi käydä ihastelemassa muun muassa kiveyksiä ja hyötykasveja.

Etelä-Savon alueella vierailukohteita on huomattavasti vähemmän tänä kesänä kuin edellisinä vuosina. Parhaimmillaan tapahtumassa on ollut mukana noin 50 eteläsavolaista kohdetta.

Kaiken kaikkiaan Suomessa tapahtumaan osallistuu tänä vuonna 550 puutarhaa. Varsinaisen tapahtuman jälkeen osaan puutarhoista pääsee tutustumaan myös virtuaalisesti Youtubessa Avoimet puutarhat -kanavalla heinäkuun loppuun asti.

Juttua päivitetty 16.6.2021 kello 14.50. Lisätty tiedot Vanhasta Kilkkilästä ja Puhuvista kukista.

Avoimet puutarhat

Puutarhoissa voi vierailla sunnuntaina 20. kesäkuuta kello 12–17.

Eevan ja Hempan piha, Riistapolku 5, Mikkeli.

Kenkäveron puutarha, Pursialankatu 6, Mikkeli.

Vanha Kilkkilä, Tuhkalantie 231, Nuutilanmäki.

Tiinan piha, Hannukantie 1 as 1, Juva.

Ukkola, Ukkolantie 409, Juva.

Puhuvat kukat, Kolkonrannantie 196 a, Härkälä.

Annen ja Slavikin kotipiha, Kuhatie 13, Mäntyharju.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka