Puumalassa paloi puolitoista aaria maata torstaina – Palo on todennäköisesti saanut alkunsa nuotiosta

Etelä-Savossa on voimassa metsäpalovaroitus ja kaikenlainen avotulen teko on kielletty.

Nina Lahtinen

Puumalassa syttyi maastopalo torstaina varhain aamulla noin kello viiden aikaan. Pelastuslaitoksen paikalle hälyttänyt henkilö oli havainnut, että Lieviskänlahden vastarannalla palaa maastoa.

Maastopalon alueelle ei ollut tietä, joten pelastuslaitoksen Lohikosken paloaseman miehistö sekä Ruokolahden palokunnan henkilöstö kulkivat kohteeseen veneellä, kertoo Etelä-Savon päivystävä palomestari Jarno Laikola.

Paloalue oli kooltaan noin 10 metriä kertaa 15 metriä. Palo saatiin rajattua nopeasti, jonka jälkeen se sammutettiin.

Laikolan mukaan syttymissyystä ei ole täyttä varmuutta, mutta läheltä palopaikkaa löytyi nuotion pohja, josta palo on saattanut kipinöiden kautta levitä maastoon. Myös tulipalosta ilmoituksen tehnyt henkilö kertoi nähneensä paikalla aikaisemmin nuotion. Laikola muistuttaa, että Etelä-Savossa on voimassa metsäpalovaroitus ja kaikenlainen avotulen teko on kielletty.

Palvelut

Ruokapaikka