Juvalla Superpesiksen ottelussa on voinut altistua koronalle – Myös rokotettujen on hakeuduttava testiin, jos oireita tulee

Ottelussa paikalla olleiden tulee hakeutua testiin pienistäkin oireista.

Sanni Harmanen

Juvalla 10. kesäkuuta pelatussa Superpesiksen ottelussa on ollut mahdollisuus altistua koronavirukselle, kertoo Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote.

Ottelussa paikalla olleiden tulee hakeutua koronatestiin pienistäkin koronaan viittaavista oireista. Essote kertoo tiedotteessaan, että ottelussa olleilta Essoten alueen ulkopuolisilta henkilöiltä on saatu positiivisia koronatestin tuloksia.

Terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä muistuttaa, että myös rokotettujen on käytävä testissä, jos he huomaavat itsessään oireita.

Tapauksesta huolimatta koronatilanne Essoten alueella jatkuu edelleen hyvänä, eikä uusia tartuntoja ole löytynyt. Jos uusia tartuntoja ei tule ilmi Essoten alueella, viimeiset eristyksetkin purkautuvat maanantaina 21. kesäkuuta.

– Matkailun avautumisen myötä uusia tapauksia ja altistuksia voi tulla. Viimeisimmät tautitapaukset ovat liittyneet juuri matkailuun, Seppälä kertoo tiedotteessa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka