Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Muistokirjoitus | Atte Kakriainen oli kotiseuturakas maanviljelijä, luonnon ystävä ja ahkera kalamies

Atte Kakriainen syntyi 2.9.1926 Mikkelin maalaiskunnan Kakrialan niemellä Uudistaloon ikäjärjestyksessä kolmantena poikana. Veljeksiä oli lopulta neljä ja yksi sisko. Lapsuusaika meni kotitilalla.

Kesäisin lapset juosta vipelsivät läheiseen Puulan rantaan uimaan. Kansakoulu oli Läsäkoskella. Koulumatka taittui Atelta ja sisaruksilta kävellen, soutaen ja talvisin hiihtäen.

Työntekoon kotitilalla piti osallistua jo varhain. Heti kun kynnelle kykeni, Atte lähti vieraaseen työhön, etenkin metsä- ja uittotöihin tienaamaan omaa rahaa.

Tuli sota ja kutsu kävi armeijaan. Alkoi koulutus rintamalle lähtöä varten, mutta ikä ei vielä riittänyt, joten Atte toimi venäläisten sotavankien vartijana sotilaskoulutuksen ohella.

Vuonna 1949 Atte tapasi talkoissa Aunen ja näin kehittyi rakkaustarina, jota kesti kuolemaan asti. Asuttuaan vähän aikaa kotitilalla nuori pari hankki punaisen tuvan Läsäkoskelta. Siellä ollessa Atte työskenteli lähinnä metsä- ja uittotöissä. Lapset ( Seija, Maija ja Markku) syntyivät ja alettiin katsella uutta toimeentuloa. Vuonna 1957 Atte oli menossa nimismies Kovasen luokse ajokorttiasian vuoksi aikoen kysyä myös liikennelupaa kuorma-autolle. Siellä hän tapasi Lauri Kakriaisen, jolla oli aikomus myydä talonsa. Tehtiin kauppa heti, kun puoliso Aune ehti paikalle. Näin perhe muutti Harjukosken tilalle Ihastjärven perukoille lähelle Kyyveden rantaa. Maatilan toiminta alkoi Aten ja Aunen ahkeroidessa tilalla; hankittiin muutama lehmä, hevonen ja muuta karjaa. Kivisiä peltoja raivattiin. Myöhemmin hankittiin traktori, jolla Atte auttoi naapureitakin.

Kun vähänkin vapaata tuli tilan töistä, Atte lähti taas metsätöihin ja keväisin uitolle. Unet saattoivat jäädä vähiin, sillä muun kalastuksen ohella hän oli mestari käymään nuotalla. Kun toiset heräilivät aamuun, niin hän toi jo muikkusaaliin kotiin ja ilmoitti naapureillekin, että ”nyt oes muikkuja, kelepaako” – ja kelepashan ne. Vielä yli 90-vuotiaana Aten näki nuotalla muiden kanssa.

Jos Attea jokin asia jäi vaivaamaan, hän lähti samoilemaan metsään ajatuksiaan purkamaan.

”Metsä kirkkoni olla saa” oli varmaan Aten ajatus. Tultuaan metsälenkiltään hänellä saattoi olla sienisaalis tai marjaämpäri täynnä kotiin tuomisia.

Atte oli kotiseuturakas mies, jolle kyläyhteisön asioiden hoitaminen oli tärkeää. Ahkeran uurastajan apua saivat monet naapurit ja mökkiläiset tämän tästä ottaa vastaan, oli rakentamista tai mitä tahansa avun tarvetta. Hän oli niin sanottu vanhan kansan tekijä ja osaaja.

Hän oli ystävällinen ja otti kaikki ihmiset aidosti huomioon. Harjukosken tuvassa nähtiinkin usein naapureita tai mökkiläisiä rupattelemassa talonväen kanssa ja nauttimassa Aunen kahvitarjoilusta ja kuulusta riihiruisleivästä.

Koskaan emme ole kuulleet, että Atte olisi puhunut toisista ihmisistä pahaa. Perhe ja erityisesti lapsenlapset kolmanteen polveen asti olivat hänen sydäntään lähellä. Lastenlapset muistelevat pappaa leikkisänä ja hyväntuulisena. Hän sai heidät tottelemaan lähes pelkällä hymyllä ja katseella. Aikaa löytyi vaikka tytöille puuhevosen ja muidenkin leikkikalujen valmistamiseen. Ikä ei painanut, sillä Atte oli usein seuraamassa myös pojanpoikansa jääpallopelejä päästen nauttimaan Suomen mestaruudestakin.

Harrastuksista mainittakoon myö syksyinen hirven metsästys. Vaikka Atte ei omistanut kivääriä, hän toimi ahkerasti ajomiehenä ja lihan leikkaajana.

Aune ja Atte harrastivat myös matkailua. Pisimmät ulkomaan matkat ulottuivat Espanjaan saakka. Yhteiskunnallisiin asioihinkin Atte osallistui. Muun muassa tielautakunnan puheenjohtajana hän sai asiat etenemään sovittelevan taitonsa ansiosta. Myöhemmin hän osallistui veteraanikuoron toimintaan ja oli laulamassa monissa tilaisuuksissa.

Aten ansiosta monet ihmiset, mökkiläiset, Helsingin herrat ja kansainväliset vaikuttajatkin pääsivät kokeilemaan muun muassa talvikalastusta, nuotan vetoa sekä rukiin leikkuuta ja ahoksen puintia. Riihitetyt jyvät sitten jauhettiin omalla vasaramyllyllä ja Aune-emäntä keitti uutispuuron ja leipoi makoisat ruisleivät, joita tekijät saivat mukaansa.

Vuosien karttuessa talon pito alkoi käydä yhä raskaammaksi ja täytyi muuttaa kaupunkiin, mutta kesät vietettiin rakkaalla kotitilalla niin pitkään kuin jaksettiin. Harrastustoiminta jatkui niin kauan kuin ajatus kulki kirkkaasti, mutta sairauksia alkoi ilmetä. Viimein kehittyvä muistisairaus pakotti turvautumaan hoivakotiin. Osaansa hän ei koskaan valittanut, vaikka vaivoja oli.

Atte nukkui 15.5.2021 lähes 95 vuoden iässä ikiuneen perheen ympäröimänä ja vaimon kädestä pitäen.

Tapio Hurskainen

Kirjoittaja on Atte Kakriaisen pitkäaikainen ystävä ja naapuri.