Ukkosrintama pyyhkäisi Etelä-Savon yli – Katso kuvia myrskytuhoista!

Kesämyrsky on työllistänyt pelastuslaitosta suuresti keskiviikkona.

Myrskyn kaatama puu runteli Kalevankankaan uusia kuntoportaita keskiviikkoiltana. Teemu Ripatti

Tiina Knaappila

Voimakkaat ukkospuuskat ja ankara sade riepottelivat Mikkelin seutua keskiviikkona. Järvi-Suomen Energialla oli yli 23 000 sähkötöntä asiakasta sähkökatkokartan mukaan.

Myrsky runteli esimerkiksi Kalevankankaan uusia, vuosikausien ajan odotettuja kuntoportaita. Kaatunut puu katkaisi kaiteet kuntoportaiden yläpäässä.

Pelastuslaitoksella on ollut runsaasti tehtäviä, joista suurin osa on ollut pieniä vahingontorjuntoja ja maastopalojen sammuttamisia. Puumalan Kerniementielle tuli hälytys keskisuuresta maastopalosta. Päivystävä palomestari Eero Aho Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että maastoa paloi noin puoli hehtaaria, mutta palo saatiin nopeasti hallintaan.

Puuta on mennyt nurin muun muassa Tuppuralanlammen rannalla Mikkelissä. Arkisto/Vesa Vuorela

Räväkkä kesämyrsky on työllistänyt palokuntaa Ahon mukaan suuresti maakunnan alueella. Tehtäviä on ollut useita kymmeniä. Toistakymmentä yksikköä ja noin sata pelastajaa on hälytysten kimpussa kiireellisyysjärjestyksessä.

Puita on kaatunut teille ja sähkölinjoille sekä autojen ja kesämökkien päälle.

Pelastuslaitos ei raivaa tehtäviä, jotka eivät aiheuta lisävaaraa. Esimerkiksi, jos puu on kaatunut rakennuksen päälle eikä aiheuta lisävaaraa, on puunraivaus kiinteistön omistajan vastuulla.

Pelastustöitä on haitannut tietoliikennekatkos, joka Ahon mukaan johtuu ilmeisesti siitä, että hätäkeskus on ylikuormittunut.

Pelastuslaitoksen tiedossa ei ole henkilövahinkoja.

Myrsky kaatoi puun tielle Huuhkajankadulla Mikkelin Launialassa. Lukijan kuva

Ilmatieteen laitos on antanut keskiviikkona kello 17.30 viranomaistiedotteen voimakkaista ukkoskuuroista lähituntien aikana Keski-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa. Ukkoskuurot voivat aiheuttaa paikoin tuulivahinkoja.

Ihmisiä kehotetaan tarkkailemaan tilannetta ja siirtymään tarvittaessa sisätiloihin. Ulkona ollessa on syytä varoa kaatuvia puita ja maahan pudonneita sähkölinjoja.

Tuhoja tuli myös Kölikaaressa Mikkelin Saksalassa. Kuvan lähetti Anneli Roos. Lukijan kuva

Hätänumeroon 112 ei pidä soittaa tiedustelutarkoituksessa esimerkiksi sähkökatkoista tai kaatuneista puista. Hätänumeroon soitetaan vain kiireellisissä hätätilanteissa, kun henki, terveys, omaisuus tai ympäristö on vaarassa.

Tilannetta seurataan Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla ja Twitter-tilillä @meteorologit.

Uutista on päivitetty Ilmatieteen laitoksen tiedotteella kello 18.03.

Lisätty kuvia kello 18.43. Päivitetty pelastuslaitoksen tiedoilla kello 19.24.

Päivitetty tiedolla ja kuvalla kuntoportaista kello 20.29.

Palvelut

Ruokapaikka