Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tartuntamäärät pysyvät korkeina, mutta Essote jatkaa perustasolla – Deltavariantin tartuttavuuden vuoksi maskisuositusta laajennetaan

Maanantai-iltapäivän jälkeen Essoten alueella on todettu seitsemän koronatartuntaa. Maskisuositusta laajennetaan myös ulkotiloissa tapahtuviin joukkokokoontumisiin.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Essoten koronanyrkki päätti tiistaisessa kokouksessaan, että alue pysyy koronaepidemian perustasolla kohonneista tartuntamääristä huolimatta. Koronanyrkki kiristi kuitenkin taudin torjumiseksi säädettyjä suosituksia, kertoo Essote tiedotteessaan.

Keskeisin muutos on tehty maskisuositukseen. Essote suosittaa kasvomaskin käyttöä nyt kaikissa kodin ulkopuolisissa sisätiloissa sekä lisäksi ulkona järjestettävissä yleisötapahtumissa.

Terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä suosittaa ulkotiloissa ensisijaisesti turvavälin pitämistä. Mikäli tämä ei onnistu, tulisi maskia käyttää ulkonakin.

– Viruksen deltavariantti on tarttunut herkästi myös ulkona ja lyhyissä kontakteissa, Seppälä perustelee tiedotteessa.

Päivitetyt alueelliset toimintaohjeet koronan torjumiseksi löytyvät Essoten verkkosivuilta.

Altistumisia päiväkodissa

Maanantai-iltapäivän jälkeen Essoten alueella on todettu seitsemän koronatartuntaa.

– Muutamien taudin saaneiden tila on heikentynyt siinä määrin, että he ovat joutuneet sairaalahoitoon Mikkelin keskussairaalaan tai omille kotipaikkakunnilleen, kommentoi tiedotteessa Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Altistumisia on tapahtunut muun muassa päiväkoti Vilttihatussa. Altistuneet on Essoten mukaan tavoitettu ja asetettu karanteeniin.