Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Huuliharpistit mittelevät taitojaan SM-kisoissa Mäntyharjussa

Soittajat vierailevat myös palvelutaloissa ja pitävät lapsille oman konsertin.

Suomen huuliharpistit kokoontuvat vuotuiseen katselmukseensa Munnaritreffeille ja huuliharpun soiton SM-kilpailuihin Mäntyharjuun viikonloppuna 13.–15. elokuuta. Osallistujia on tulossa yhteensä yli 40, myös Virosta ja Ruotsista. Tapahtumapaikkoina toimivat Kurkiniemi ja Mäntyharjun tori.

Perjantaina huuliharpistit käyvät soittamassa palvelutaloissa ja pitävät lasten konsertin päiväkoti Mustikkatassussa. Lauantaina huuliharput soivat torilla ja kauppakeskuksissa. Festivaalien avauspuheen pitää kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen. Vieraaksi saapuu myös entinen kansanedustaja ja ministeri Pertti Salolainen.

Kirjallisen tervehdyksen festivaaleille on lähettänyt kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.). Tapahtuman suojelijana toimii kunnanjohtaja Jukka Ollikainen.

Kaikkiin tapahtumiin on yleisöllä vapaa pääsy.