Juvalla jatkuu juomaveden keittäminen ja jakelu vielä päivien ajan – Vedenkeittimen teho ei riitä bakteeria vastaan

Vedessä voi olla kloorin hajua, mutta siitä ei ole terveyshaittaa.

Terveysviranomainen antoi maanantaina Juvan kunnan asukkaille kehotuksen keittää vesijohtovesi ennen sen käyttöä talousvetenä, ja kehotus on voimassa edelleen.

Verkostoveden laatua tutkinut Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosteri havaitsi vedessä enterokokkibakteeria.

Tekninen johtaja Vesa Kankkunen sanoi maanantai-iltana kunnanvaltuuston kokouksessa, että normaaliin talousveden jakeluun verkostoalueella voidaan palata vasta kolmen puhtaan vesinäytteen jälkeen.

– Kolmen peräkkäisen näytteen täytyy olla puhtaita. Maanantaina otettiin ensimmäiset näytteet, tiistaina toiset ja kolmannet otetaan keskiviikkona. Keskiviikkona Juvalla tuskin voidaan vielä palata normaaliin vedenjakeluun.

Järvi-Saimaan palvelut oy:stä vahvistettiin tiistaina aikataulu. Paluu kokonaan normaaliin tilanteeseen edellyttää kolmea peräkkäistä puhdasta näytekierrosta sekä jatkoseurantaa.

Kolme jakelupistettä

Häiriötilanteen syyn selvittäminen jatkuu edelleen.

Varavedenjakelupisteet on perustettu Juvan Laavukylään osoitteeseen Hiihtäjäntie 4, Hyvinvointikeskukselle ja ABC:lle. Vedenjakelupisteet ovat kaikille avoimia, mutta suosituksena on, että kotitaloudet käyttävät mahdollisuuksien mukaan keitettyä ja jäähdytettyä hanavettä.

Sosterin kehotuksen mukaan kaikki ruoka- ja juomavesi on keitettävä vähintään viiden minuutin ajan. Tämän jälkeen vesi on jäähdyttyään käyttökelpoista.

Veden kiehauttaminen kahvin- tai vedenkeittimellä ei riitä. Keittämätöntä vettä voi käyttää peseytymiseen normaalisti, mutta hampaat on syytä pestä keitetyllä vedellä.

Myös astiat voi pestä keittämättömällä vedellä, mutta ne on tämän jälkeen kuivattava huolellisesti.

Järvi-Saimaan palvelut tiedottaa vesijohtoverkoston kloorauksen aiheuttavan veteen kloorin hajua ja makua. Klooripitoisuus on kuitenkin niin matala, ettei se aiheuta terveyshaittaa.

Lisäksi meneillään on toimenpiteitä veden vaihtuvuuden lisäämiseksi. Toimenpiteiden vuoksi vesijohtoverkostosta saattaa irrota sakkaa. Jos veden värissä on sameutta, vettä kannattaa juoksuttaa hanan kylmältä puolen.

Suuria julkisia ja yksityisiä vedenkäyttäjiä ohjeistetaan vedenkäytössä suoraan, ja niille järjestetään varavedenjakelua.

Maidontuotantotilojen lypsyjärjestelmien ja tuotantoastioiden pesuun ei tule käyttää verkostovettä sellaisenaan.

Esiintymät harvinaisia

Enterokokkeja havaittiin viime torstaina otetuissa näytteissä. Tuolloin otettiin seitsemän näytettä, joista kahdessa oli pieniä määriä enterokokkeja. Jo heinäkuun lopulla otetuissa näytteissä heterotrofisten mikrobien pesäkeluku oli koholla. Tämän perusteella terveystarkastaja päätti ottaa uuden laajan näytekierroksen viime torstaina.

Enterokokki on suolistoperäinen bakteeri, jota esiintyy ihmisten ja eläinten ulosteissa. Joitakin lajeja on tavattu myös maaperässä ja pintavesissä. Talousvedessä enterokokkeja ei saa esiintyä. Ne aiheuttavat muun muassa ripulia ja muita infektioita.

Kunnallisen vesilaitoksen vedessä enterokokkiesiintymät ovat olleet Suomessa harvinaisia. Sen sijaan kaivovesissä enterokokkeja on tavattu.

Vesilaitosten jakamaa vettä valvotaan Suomessa tarkasti. Jos bakteeria esiintyy talousvedessä, vesijohtoverkosto on puhdistettava ja desinfioitava. Kloori tuhoaa vedestä haitalliset bakteerit.

Veden normaali kulutus edesauttaa klooraustoimenpiteiden onnistumista.

Juttua muokattu 18.8.2021 kello 13.07: korjattu Järvi-Saimaan palvelut oy:n nimi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka