Poliisi ajoi Mäntyharjun keskustassa rattijuoppoa takaa usean partion voimin sunnuntai-iltana

Pakoon kaahannut kuljettaja saatiin kiinni parinkymmenen minuutin takaa-ajon jälkeen. Poliisi selvittää myös kodinkoneliikkeen murtoa Kangasniemellä.

Poliisi joutui jahtaamaan ajo-oikeudetonta rattijuoppoa Mäntyharjussa. Johanna Erjonsalo

Kirsti Vuorela

Mäntyharjussa liikennevalvontaa tehnyt poliisipartio yritti pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten sunnuntaina illalla. Pysähtymisen sijaan henkilöauton kuljettaja painoi kaasua ja lähti poliisia pakoon.

Poliisi lähti seuramaan pakenijaa useamman partion voimin.

Henkilöauton kuljettaja kaahasi vaarallisella ajotavalla pakoon taajama-alueella koukkien ajoittain pyörätien puolelle.

Facebookin Mäntyharju-foorumiin kirjattiin iltakahdeksan jälkeen lukuisia havaintoja kunnan keskustassa tapahtuneesta takaa-ajosta. Niissä varoitettiin paikallisia asukkaita talojen väleissä ja piha-alueilla vaarallisesti kaahaavasta pakoautosta.

Silminnäkijöiden mukaan takaa-ajo jatkui Mäntyharjusta Mikkelin suuntaan.

Itä-Suomen poliisi tiedottaa takaa-ajon kestäneen parikymmentä minuuttia. Autosta kiinni otettua kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän oli liikenteessä laina-autolla, ilman voimassaolevaa ajo-oikeutta. Häntä myös epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Poliisi pyytää havaintoja

Tapahtumaan liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen 0295 415 455 ma–pe kello 8–16.15.

Sunnuntai-illan aikana poliisi tavoitti myös toisen päihtyneen kuljettajan Mäntyharjun taajamassa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Kangasniemellä murtauduttiin kodinkoneliikkeeseen maanantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii asiaa ja pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista edellä mainittuihin yhteystietoihin.

Tiistaina 24. elokuuta poliisi valvoo tehostetusti taajamaliikennettä Itä-Suomessa. Erityistarkkailussa ovat suojatiesääntöjen noudattaminen sekä risteyskäyttäytyminen.

Palvelut

Ruokapaikka