Katuvaloja huolletaan nyt biokaasun voimin Mikkelin seudulla – Etelä-Savon energia hankki kaasukäyttöisen nostolava-auton

Uusi täyskaasuauto suunniteltiin aiempaa autoa matalammaksi. Suuret renkaat kulkevat pehmeässäkin maastossa.

Nykyään Etelä-Savon energialla on 13 kaasua polttoaineenaan käyttävää ajoneuvoa. Etelä-Savon Energia

Aleksi Mäkelä

Etelä-Savon energia oy (ESE) on hankkinut biokaasua polttoaineenaan käyttävän nostolava-auton. Se hankittiin ESE-tekniikka oy:n tarpeisiin, pääosin katuvalohuoltojen tekemiseen. Uusi ajoneuvo korvasi vanhan nostolava-auton, joka käytti polttoaineenaan dieseliä.

Käyttämänsä polttoaineen lisäksi merkittävin ero aiempaan nostolava-autoon on uuden ajoneuvon vakaudessa. Autoa voidaan nimittäin ajaa tukijalat ylhäällä. Lisäksi lähityöskentelyssä tukijalkojen käyttäminen ei ole aina välttämätöntä.

Nostolava-auto rakennettiin kulkemaan sekä kaupunkialueilla, että kevyen liikenteen väylillä maasto-oloissa. Auto on aiempaa matalampi, jotta sen kanssa voidaan ajaa mahdollisimman monen tunnelin läpi. Suurien renkaiden ansiosta nostolava-auto pystyy kulkemaan pehmeässäkin maastossa.

Uuden ajoneuvon kolmeen tankkiin mahtuu kerralla yhteensä 70 kiloa biokaasua. Ainoastaan ajoneuvon moottorin lisälämmitin tarvitsee toimiakseen dieseliä. Ajoneuvon rakentamisen yhteistyökumppaneina toimivat Janneniska oy, Versalift ja Iveco.

Nyt ESEllä on käytössään yhteensä 13 kaasuautoa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka