Essoten ylilääkäri Janne Kuusela pokkasi potilas- ja asiakasturvallisuuden ansiomerkin – Koronan ilmateitse leviämisestä saatiin tietoa nopeasti

Työ Mikkelin keskussairaalan koronaturvallisuuden parissa ja kansainvälisesti huomioidun tutkimuksen alulle saaminen toivat Kuuselalle tunnustuksen.

Essoten ensihoidon ja päivystyksen ylilääkärille Janne Kuuselalle on myönnetty potilas- ja asiakasturvallisuuden ansiomerkki. Tunnustuksen myönsi Suomen potilas- ja asiakasturvallisuusyhdistys.

Merkittävin peruste ansiomerkin myöntämiselle Kuuselalle on työ, jota hän on tehnyt Essoten potilaiden ja henkilöstön turvallisuuden hyväksi.

Kuusela on ollut tiiviisti mukana suunnittelemassa suojautumista ilmateitse tarttuvilta tartunnoilta.

Lisäksi monitieteellinen tutkimus koronaviruksen leviämisestä käynnistettiin nimenomaan Kuuselan aloitteesta.

Tutkimuksen tavoite oli 3D-mallintaa koronaviruksen eteneminen sisätilojen ilmassa. Tutkimus käynnistyi Kuuselan yhteydenotosta tutuille tieteenalojen ammattilaisille ja virka-apupyynnöstä, jonka Kuusela teki Essoten kuntayhtymän johtajan Risto Kortelaisen kanssa.

Nopeasti aloitettu tutkimus osallisti 30 asiantuntijaa Aalto-yliopistosta, Ilmatieteen laitokselta, Teknologian tutkimuskeskuksesta ja Helsingin yliopistosta.

– Tutkijat havaitsivat, että virusta jää enemmän ilmaan paljon pidemmäksi ajaksi kuin aiemmin lääketieteessä on uskottu. Puolentoista kuukauden päästä valmistui tieteellinen artikkeli, joka julkaistiin Safety Science -lehdessä, Kuusela kiteyttää Essoten tiedotteessa.

Länsi-Savo uutisoi viime vuoden maaliskuussa tutkimustyön alkamisesta. Kansainvälistä medianäkyvyyttä tutkimus sai muun muassa BBC:lla ja NBC:lla.

Kuusela organisoi keskussairaalan "uuden normaalin"

Ensimmäinen toimenpide, joka Mikkelin keskussairaalan päivystyksessä tehtiin koronapandemian saavuttua Suomeen, oli kahtiajako oirehtivien ja oireettomien lohkoihin. Kuusela suunnitteli tutkimus- ja hoitoalueiden rajauksia sekä turvallisia kulkureittejä keskussairaalassa.

Ylilääkäri ohjeisti myös koronapotilaita hoitaneiden kohorttiosastojen henkilökuntaa. Toimintaohjeita laadittiin myös sairaalan ulkopuolisiin yksiköihin.

– Mielestäni oli suuri virhe, että World Health Organisation ei pitänyt koronaviruksen tarttumista ilmateitse merkittävänä. Se jatkui valitettavan pitkään.

– Huonosti ilmastoidussa tilassa koronaa sairastava pahentaa tilannettaan rikastamalla viruspitoisuutta. Se tapahtuu, kun hän hengittää uloshengitettyä viruspitoista ilmaa takaisin keuhkoihin, Kuusela selventää.

Hän on työskennellyt Essoten palveluksessa vuodesta 2008 alkaen. Koronapandemian myötä Kuuselan vuosia harjoittama tietämyksen kerryttäminen pisara- ja pintatartunnoista nousi arvokkaaseen asemaan.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka