Pääkirjoitus: Venäjällä pidettiin vaalit, joita imartelee vaaleiksi kutsuminen

Pekka Lakka

Venäjällä on käyty duuman vaalit. Vaalien lopputulos oli jo ennakkoon tiedossa. Presidentti Vladimir Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä voitti vaalit mennen tullen. Sekin oli jo ennakkoon tiedossa, että vaalit olivat kaikkea muuta kuin rehelliset. Riippumattomat tarkkailijat ovatkin raportoineet massiivisista vaalivilpeistä.

Vaikka mikään vaaleissa ei viime vuosien kehityksen jälkeen yllätäkään, on hätkähdyttävää huomata, miten Suomen naapurimaassa eletään. Suomen ja Venäjän välistä rajaa voi pitää demokratian ja diktatuurin välisenä rajana. Tämä on surullista sekä Venäjän ja venäläisten mutta myös Suomen ja suomalaisten kannalta.

Jos Venäjä kehittyisi koko ajan demokraattiseen suuntaan, olisi se suurten mahdollisuuksien naapuri. Vakaa ja oikeudenmukainen Venäjä houkuttaisi ulkomaalaisia, myös suomalaisia investointeja. Suomalaisella osaamisella olisi paljon käyttöä Venäjällä. Tämä antaisi suomalaisille yrityksille mahdollisuuksia kasvaa ja kansainvälistyä.

Demokraattiseen suuntaan kehittyvä Venäjä olisi loistava mahdollisuus myös suomalaisille matkailu- ja palveluyrityksille. Kun koronan takia lähes kokonaan sulkeutunut raja jossain vaiheessa avautuu, olisi kaakkoisella Suomella mahdollisuus houkuttaa venäläisiä Suomeen lomailemaan ja käyttämään kaupan ja matkailualan palveluja. Demokraattinen Venäjä voisi tarjota kansalaisilleen mahdollisuuden vaurastua, joka voisi kasvattaa matkailua Suomeen.

Venäjästä pitää kuitenkin puhua ja kirjoittaa suurin varauksin. Maan kehitys vaikuttaa paljon enemmän uhalta kuin mahdollisuudelta. Demokratian halveksiminen, kuten nyt duuman vaaleissa, voi synnyttää Venäjällä kasvavaa tyytymättömyyttä ja levottomuutta. Naapurissa pitää seurata tätä kehitystä tarkasti ja varautua siihen, että rajojen yli pyritään myös hallitsemattomasti.

Suomessa demokratian perusteet ovat kunnossa. Vaalit käydään aina rehellisesti, eikä vaalivilppejä tarvitse miettiä. Kun Suomessa valitetaan järjestelmän puutteista, on hyvä katsoa naapuriin. Samalla pitää arvostaa ja kunnioittaa sitä, mitä meillä on.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka