Tiineenä ollut lehmä selvisi elävänä putoamisesta lantakouruun Mikkelissä – Pelastajille kiitollinen isäntä lupasi nimetä syntyvän vasikan VPK:ksi

Tiina Knaappila

Tiineenä ollut lehmä pelastettiin elävänä lantakourusta Mikkelin Vanhamäellä. Etelä-Savon pelastuslaitokselta pelastustöissä tilalla oli Otavan VPK, ja kiitollinen isäntä lupasi nimetä joulukuussa syntyvän vasikan VPK:ksi.

Päivystävä palomestari Janne Vehviläinen Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että lietekourun ritelikkö päässyt pois paikaltaan ja tipahtanut kouruun. Kantavana olleen lehmän lisäksi myös toinen lehmä oli vaarassa pudota kouruun.

Pelastuslaitos sai pelastettua pudonneen lehmän tilalta löytyneellä pienkuormaajalla. Toisen lehmän tipahtaminen saatiin estettyä.

Pelastuslaitoksen mukaan lehmät selvisivät suuremmitta vahingoitta.

Hälytys eläimen pelastamiseen tuli kello 18.29 aikaan Osonmäentielle.

Mikkelissä lähdettiin pelastamaan myös toista eläintä täsmälleen samaan aikaan. Kyseessä oli jo aamupäivällä Metsä-Sairilantiellä pulaan joutunut koira.

Labradorinnoutaja oli kadonnut aamupäivällä, mutta illalla omistaja löysivät sen Konijärven kallionkielekkeeltä.

Heillä ei ollut mahdollisuutta päästä kielekkeelle, joten apuun kutsuttu pelastuslaitos sai pelastettua koiran tikkailla. Koira selvisi vammoitta.

Palvelut

Ruokapaikka