Loputkin uudistuneesta Viitostiestä Mikkelin ja Juvan välillä avataan liikenteelle torstaina

Muutamalla tieosuudella tehdään vielä kaidetöiden viimeistelyjä. Syksyn aikana aiotaan päällystää rinnakkaistieksi jäävä vanha Viitostie.

Uusittu Viitostie mahdollistaa aiempaa sujuvamman ja turvallisemman liikenteen. Kuva Huuhanahon liittymän kohdalta. Vesa Vuorela

Aleksi Mäkelä

Uusi Viitostie aukeaa tielläliikkujille Mikkelin ja Juvan välillä tulevana torstaina, 14. lokakuuta. Neljällä kaistalla ja keskikaiteella varustetun tien kesänopeusrajoitus on sata kilometriä tunnissa.

– Vanha Viitostie Mikkelin ja Juvan välillä on ollut liikenneonnettomuuksilla mitattuna Suomen pääteiden synkimpiä. Nyt turvallisuus parantuu, projektipäällikkö Harri Liikanen vakuuttaa Väyläviraston tiedotteessa.

Uuden osuuden käyttöön ottamisen myötä Kettulantien liittymästä Juvan Nesteen kohdalla ei enää pääse kulkemaan Viitostielle. Alueen lähimmät kulkuväylät Viitostielle ovat torstaista lähtien Hatsolan ja Vehmaan eritasoliittymät.

Alennettu rajoitus on voimassa kaidetyöalueilla

Nopeusrajoitus Vehmaan eritasoliittymän, Kettulantien ja Kilpolassa rinnakkaistien liittymän kohdissa on 50 kilometriä tunnissa vielä runsaan viikon ajan. Kyseisissä paikoissa tehdään kaidetöiden viimeistelyjä. Viimeistelyt saadaan valmiiksi viikon 42 aikana.

Vanha Viitostie säilyy rinnakkaistienä paikallisliikenteelle sekä pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Rinnakkaistien päällystykset tehdään syksyn aikana, kunhan säät sen sallivat.

Nuutilanmäen liittymän ja Juvan välisen tieosuuden lopullisen asfalttipäällysteen tekeminen jää ensi kevääseen.

Vuonna 2018 alkaneissa tien uudistustöissä rakennettiin 35 uutta siltaa, purettiin neljä siltaa ja rakennettiin melusuojaus 12 kilometrin matkalle.

Tiehanke maksoi 121 miljoonaa euroa. Kuntien osuus kustannuksista oli yhteensä 6,9 miljoonaa euroa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka