Kuljettaja ajoi ulos Vanhalta Viitostieltä Juvalla – Liikennetiedotteen mukaan tiet ovat liukkaita sunnuntaina aamupäivällä

Tiina Knaappila

Juvalla sattui sunnuntaiaamuna liikenneonnettomuus Vanhalla Viitostiellä. Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jarno Laikola kertoo tiedotteessa, että autossa oli vain kuljettaja, joka pääsi itse ulos ja ensihoidon tarkastukseen.

Onnettomuus sattui Nuutilanmäen kohdilla.

Kuljettaja oli matkalla pohjoisen suuntaan. Hälytys tuli kello 5.21.

Pelastuslaitos tarkasti auton vuotojen varalta, teki virrattomaksi ja merkkasi.

Fintraffic varoitti liikennetiedotteessa, että tiet maan etelä- ja keskiosissa ovat paikoin liukkaita sunnuntaina aamupäivällä.

Myös Mikkelissä henkilöauto ajautui ulos Vehmaskyläntieltä hieman ennen puoltapäivää. Pelastuslaitoksen mukaan auto jäi heinäpellolle pyörilleen eikä vaurioitunut. Kuljettaja ei loukkaantunut.

Uutista on päivitetty kello 12.47. Lisätty Vehmaskylän ulosajo.

Palvelut

Ruokapaikka