Lake Saimaa ry pitää kaivoslakiin suunniteltuja uudistuksia riittämättöminä – Yhdistys vaatii Saimaan aluetta kokonaan suojeltavaksi kaivostoiminnalta

Matkailun kehittämisyhdistys pettyi intressivertailun puutteeseen lakiluonnoksessa.

Nykyinen kaivoslaki tarjoaa kaivostoiminnan harjoittajille etuoikeuksia muihin elinkeinoihin verraten. Kuitenkin aiemmin syksyllä julkaistu kaivoslain uudistusluonnos ei toisi tilanteeseen juurikaan muutosta. Näin toteaa tiedotteessaan Lake Saimaa ry.

Yhdistys perustettiin viime vuonna toimeenpanemaan Saimaa-sopimuksen linjauksia. Sopimus koskee Saimaan alueen matkailun kehittämis- ja markkinointityön toteuttamista vuosina 2020–2025.

Lake Saimaa arvostelee sitä, että lausuntokierrokselle lähtevässä lakiesityksessä intressivertailua ei huomioida. Intressivertailu tarkoittaa kaivoshankkeiden sekä malminetsinnän hyötyjen ja haittojen arvioimista ennen lupien myöntämistä.

Viime vuoden lokakuussa kaivoslain uudistaminen sai lisäaikaa nimenomaan intressivertailun mukaan ottamisen vuoksi.

Kaivaustoimet uhkaavat matkailualaa

Yhdistys muistuttaa, että matkailu- ja virkistyspalveluiden suosio perustuu Suomessa erityisesti luontoon ja puhtaisiin vesistöihin.

Lake Saimaan mukaan Saimaa-järven kaltaiset luontoarvoiltaan herkät alueet pitäisi määrätä täysin kaivostoiminnalta sekä malminetsinnältä kielletyiksi alueiksi. Yhdistys vaatii, että edellä mainitut seikat pitää sisällyttää lakiuudistukseen.

Intressivertailu, luontoarvoiltaan merkittävien alueiden turvaaminen kaivoksilta sekä luonnon hyvinvoinnin vaaliminen kuuluvat myös eduskunnan talousvaliokunnan kannanottoon. Kyseiset kohdat ovat peräisin Kaivoslaki nyt -kansalaisaloitteesta.

Keskiviikkona Länsi-Savo uutisoi Saimaan alueen kuntien yhteisestä kannanotosta, joka lähetettiin eduskuntaan. Kannanotto peräänkuuluttaa kuntien päätösvallan laajentamista, kun niiden maille suunnitellaan kaivoshankkeita.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka