Oioi ja Sami Kämppi, Sahanlahti Resort ja Saimaa-ilmiön tiimi valittiin maakunnan parhaiksi – Vuoden 2021 D. O. Saimaa -yritys on Putkisalon kartano

Maakunnan parhaat valitsee Etelä-Savon maakuntaliitto.

Maakunnan parhaat palkittiin Stellassa. Saimaa-ilmiö -tiimin palkinnon haki Anne Leinonen (vasemmalla). Sahanlanti resortilta palkinnon haussa mukana oli koko henkilökunta. Kuvassa isäntäpari Jaana ja Janne Kuivalainen Taru Hokkanen

Kirsti Vuorela

Etelä-Savon maakuntaliitto jakaa Maakunnan parhaat -tunnustukset tänä vuonna Oioi Collectivelle ja sen yrittäjälle Sami Kämpille, Sahanlahti Resortille isäntäpareineen sekä Sari Kaasisen johtamalle Saimaa-ilmiön tiimille.

Palkinto myönnetään vuosittain yhteishengen, identiteetin ja imagon rakentajille.

Vuoden 2021 D. O. Saimaa -yritys on Rantasalmella sijaitseva Putkisalon kartano.

Tänä vuonna palkintojen myöntämisessä painotettiin etenkin toiminnan ja yhteistyöverkostojen laaja-alaisuutta sekä kansainvälisyyttä. Hyvä esimerkki sellaisesta on digitaalisen teknologian yritys Oioi. Yrittäjä Sami Kämppi saa palkintoraadilta kiitosta roolistaan innovatiivisena ja innostavana kehittäjänä.

Jaana ja Janne Kuivalainen ovat nostaneet Sahanlahden matkailukeskuksen palkitsemisen arvoiseen menestykseen. Paikka on noussut uuteen kukoistukseen määrätietoisella kehitystyöllä. Sahanlahti on kasvattanut Puumalan, Etelä-Savon ja Saimaan vetovoimaa ainutlaatuisena matkailukohteena ja on myös kansainvälisten asiakkaiden suosiossa.

Yrittäjä Sami Kämppi etätöissä ravintola Vaihassa vuonna 2017. Vesa Vuorela

Saimaa-ilmiön projektitiimin työ on pantu merkille, vaikka Savonlinnasta ei Euroopan kulttuuripääkaupunkia tullutkaan. Palkintoraadin mielestä heidän työnsä Etelä-Savon elinvoiman edistämiseksi on ollut erinomaista ja ennakkoluulotonta.

Etelä-Savon parhaat -tunnuksia on aiemmin myönnetty 30 kappaletta, vuodesta 2011 lähtien.

Palkinnon voi saada taho, joka on osoittanut esimerkillistä yhteistyökykyä, innovatiivisuutta, tuloksellista toimintaa tai kehittymiskykyä. Palkinnon myöntämisen perusteena voi olla myös merkittävä teko, innovatiivinen yritystoiminta tai huomattava menestyminen ja tunnettuus omalla alallaan.

Putkisalon yrittäjät Susanna Nuutinen ja Mikael Westerstråhle, vuoden D.O. Saimaa -yritys Taru Hokkanen

Yleisöllä oli mahdollisuus esittää ehdokkaita palkittaviksi. Vuoden 2021 Maakunnan parhaat vastaanottivat palkintonsa Europe Direct -tiedotuspisteen avajaisten yhteydessä kauppakeskus Stellassa Mikkelissä torstaina.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Savo

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Palvelut

Ruokapaikka