120 asukkaan Tuukkalan kylä Hirvensalmelta on Etelä-Savon vuoden kylä – "Kylä on luonut työpaikkoja nuorille ja panostanut yhteisöllisyyteen"

Tuukkalan kylää esitetään valtakunnalliseksi Vuoden kylä -ehdokkaaksi.

Tuukkalan Kesäpuoti on koko kylän keskiö. Kyläpuotiin työllistetään vuosittain nuoria. Sini Lukka

Saana Huhtala

Tuukkalan kylä Hirvensalmelta on Etelä-Savon vuoden kylä 2021.

– Tuukkalan kylä on rohkeasti yhdistänyt kylän alueella toimivien kylä- ja urheiluseuran toimintoja. Kylä on luonut työpaikkoja nuorille ja panostanut yhteisöllisyyteen, Etelä-Savon maakuntaliiton tiedotteessa perustellaan.

120 asukkaan kylän keskiöksi on muodostunut Tuukkalan Kesäpuoti eli kylän entinen koulu. Koulurakennuksen kunnostaminen ja Kesäpuodin toiminta on saanut paljon kiitosta ja kannustusta kävijöiltä. Kyläpuotiin työllistetään vuosittain nuoria, viime kesänä seitsemän henkilöä.

Lisäksi kylällä on kunnostettu ja viitoitettu uudelleen Kalkkeron Kierros -patikointipolkuja sekä rakennettu frisbeegolfrata. Kylällä järjestetään opastusta frisbeegolfissa ja melonnassa. Ohjatuilla patikointiretkillä kerrotaan kylän historiasta.

– Tuukkala elää uudessa ajassa, sillä muun muassa kokouksia ja näytelmäharjoituksia on pidetty nopeiden etäyhteyksien avulla, maakuntahallitus kiittelee.

Maakuntahallitus nimesi Tuukkalan Järvi-Suomen kylät ry:n esityksestä maakunnan vuoden kyläksi. Kunniamaininnan sai Tuusmäen kylä Rantasalmelta.

Järvi-Suomen kylät esittää Etelä-Savon vuoden kylää edelleen valtakunnalliseksi Vuoden kylä -ehdokkaaksi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka