Autot liukastelivat penkkaan Juvan ABC:n lähistöllä, Savonlinnantiellä sattui peräänajo

Saana Huhtala

Juvalla tapahtui keskiviikkona aamupäivällä kaksi liikenneonnettomuutta. Kolmannen kerran rysähti hieman ennen puoltapäivää.

Onnettomuuksista ensimmäinen tapahtui Kuopiontiellä noin kilometrin verran pohjoiseen Juvan ABC:stä. Henkilöauto päätyi ojaan kyljelleen.

– Autossa oli ainoastaan kuljettaja, joka pääsi omin avuin autosta ulos eikä loukkaantunut, kertoo Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jari Iskanius.

Pelastuslaitos kävi kääntämässä auton pyörilleen ja putsaamassa autosta valuneet nesteet. Auto valutti hieman polttoainetta tankin korkista.

Hälytys onnettomuuspaikalle tuli kello 10.07.

Samalla alueella liikuttiin myös kello 10.40 hälytyksessä. Muutama sata metriä eteenpäin Juvan rampista Pieksämäentiellä oli toinen auto ajanut penkkaan.

– Siellä ei ollut vaurioita eikä ihmisiä. Kuljettaja oli lähtenyt hakemaan hinausapua, Iskanius kertoo.

Kolmanteen onnettomuuteen hälytys tuli kello 11.47. Savonlinnantiellä noin kilometrin verran Sulkavantien risteyksestä Savonlinnaan päin tapahtui kahden henkilöauton peräänajo.

Autoista ensimmäinen hiljensi vauhtiaan aura-auton lumipöllyssä ajaessaan. Takana tullut henkilöauto ajoi hiljentäneen auton perään.

Autoissa oli kolme ihmistä, joista kukaan ei loukkaantunut. Pelastuslaitos hinasi autot pois tieltä ja teki ne virrattomiksi.

Etelä-Savossa on edelleen voimassa huonon ajokelin varoitus. Tiistaina ajamista vaikeutti erityisesti tupruttava lumi sekä lumisade. Pelti kolisikin useammassa onnettomuudessa.

Juttua päivitetty kello 12.49 tiedolla viimeisimmästä kolarista.

Palvelut

Ruokapaikka