Mikkelissä poliittisilla päättäjillä viimeiset hetket keksiä, miten Mikkelin talous lähtee uuteen nousuun – Puolueet veivaavat Mikkelin budjettia viikonlopun yli, tiistaina luvassa muutoksia
Kaupunginhallituksessa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että kaupunki tavoittelee 70 miljoonan euron myyntivoittoja energiaomaisuusjärjestelyistä, arvioi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen (kesk.). Kaupunginhallituksen tavoitteena on muokata kaupunginjohtajan talousarvioesityksestä ei-alijäämäinen.
Puolueet veivaavat Mikkelin ensi vuoden budjettia parhaillaan. Mikkelin valtuustoryhmät käsittelevät oman puolueensa näkemyksiä ensi vuoden budjetista viikonlopun aikana. Käytännössä puolueet neuvottelevat myös toistensa kanssa esimerkiksi mahdollisista säästökohteista. Tiistaina on kaupunginhallituksen kokous, jossa hallitus äänestää tarvittaessa budjetista. Käytännössä äänestykset koskisivat myös säästökohteita.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.