Mikkelistä Hyppy! -festivaali on levinnyt Lappeenrantaan. Muitakin kaupunkeja haluttaisiin mukaan toimintaan.
Kehitysvammaisten näyttämötaiteen festivaali Hyppy! järjestetään toukokuussa kahdella paikkakunnalla. Mikkelin lisäksi näyttämölle hypätään tänä vuonna myös Lappeenrannassa.
Koronan takia kaksi vuotta tauolla ollut tapahtuma palaa entistä laajempana, lupaa Mikkelin tapahtuman tuottaja Ossi Välimäki.
– Aloitin tuottajana syyskuussa. Työtäni helpottaa se, että tapahtuma on järjestetty Mikkelissä jo useamman kerran. Lappeenrannan tapahtumalla on oma tuottajansa, Jenni Silvennoinen, ja hänen kanssaan olemme tehneet yhteistyötä muun muassa rahoituksen hankkimisessa.
Mikkelin tapahtuman teemana on tällä kertaa jälleennäkeminen.
– Sitä voi noudattaa tai olla noudattamatta. Teeman taustalla on kyllästyminen jo valmiiksi rajoitetun elämän rajoittamiseen entisestään. Festivaalilla halutaan juhlia niitä valonpilkahduksia, joita toisten ihmisten jälleennäkeminen meille tuo, Välimäki toteaa.
Tulla nähdyksi
Hyppy! on Mikkelissä kehitetty toimintamalli, joka antaa osallistujilleen mahdollisuuden tulla nähdyksi ja kuulluksi esiintyjinä. Festivaaliin valmistautuminen vahvistaa esiintyjien tunne-, toiminta- ja yhteistyötaitoja.
Tapahtuman teemana on tällä kertaa jälleennäkeminen.
Päivän mittaisessa Hyppy! -tapahtumassa paikalliset ryhmät esittävät omaa näyttämötaidettaan. Käytännössä tapahtumaan valmistautuminen kestää kultakin ryhmältä lähes vuoden verran.
Järjestävä organisaatio, festivaalin taustalle perustettu yhdistys tarjoaa osallistujille teatteri-ilmaisun ja vuorovaikutuksen koulutusta valmistautumisen aikana.
Tapahtumaa ovat toteuttamassa yhteistyössä paikalliset teatterit ja kehitysvammaisten tukijärjestöt sekä tapahtumakaupungit. Tavoitteena on, että Hyppy! leviäisi muihinkin kaupunkeihin.
– Olen kosiskellut muista kaupungeista esiintyviä ryhmiä vierailemaan täällä Mikkelissä, Välimäki kertoo.
Katriina Honkasen ideasta syntynyt teatterifestivaali on saanut taustalleen tukiyhdistyksenHyppy ry:n. Joulukuussa 2021 Tukilinja myönsi yhdistykselle Vuoden toimija -palkinnon. Palkintona yhdistys sai 5 000 euron apurahan kehitysvammaisten harrastajateatteritoiminnan kehittämiseen.
Hyppy! Mikkelin teatterissa 10.5.2022 kello 18.