Mikkelin kansalaisopiston kevään kursseille on ilmoittautunut vajaa neljännes vähemmän kuin vuosi sitten

Korona lykkäsi kevätlukukauden alkua, keskiviikkona tarjolla on isännöitsijä Asko Laukkasen yleisöluento verkossa.

Mikkelin kansalaisopiston kevätlukukausi alkaa koronasyistä siirretyllä aikataululla varsinaisesti ensi viikon maanantaina.

Sitä ennen ohjelmassa on yleisöluento.

Keskiviikkona 12. tammikuuta isännöitsijä Asko Laukkanen luennoi otsikolla Elämää asunto-osakeyhtiössä kello 17 alkaen. Koronarajoitusten takia yleisöä ei päästetä luentopaikalle, mutta luento välitetään suorana netissä.

Luennossaan Laukkanen käsittelee muun muassa sitä, miten taloyhtiöön muodostuu hyvä yhteishenki, millainen on hallituksen työnjako ja millaista työskentely taloyhtiön hallituksessa oikein onkaan. Lisäksi Laukkanen opastaa lukemaan tilinpäätöstä.

Epävarmuus on lisääntynyt

Mikkelin kansalaisopiston rehtori Matti Laitsaari kertoo, että koronan aiheuttamista hankaluuksista huolimatta kaupunkilaiset ovat ilmoittautuneet kevään kursseille ahkerasti.

Kiinnostus satavuotiaan opinahjon tarjontaan on säilynyt hyvänä. Useat kursseista ovat täynnä, ja tarjolla on vain varapaikkoja.

– Toki koronan vaikutus ja lisääntynyt epävarmuus näkyy ilmoittautumismäärissä. Edellisenä lukuvuonna joulukuun alusta tammikuun 10. päivään mennessä ilmoittautuneita oli 571, tänä lukuvuonna vastaavan ajankohdan määrä on 450 ilmoittautunutta.

Laitsaari kertoo kansalaisopiston toiminnan palautuneen viime syksynä suhteellisen normaalille tasolle ja tilanteen näyttäneen hyvältä. Nyt on jälleen kerran odotettava koronapandemian etenemistä ja siihen liittyviä aluehallintoviraston rajoituspäätöksiä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka