Taas uusi ennätys: viime viikolla 451 koronatartuntaa Essoten alueella – Juhlat ovat levittäneet koronaa tehokkaammin kuin koulujen alku

Tiukemmat kokoontumisrajoitukset voimaan tänään.

Essoten alueella todettiin viime viikolla 451 koronavirustartuntaa, mikä on uusi viikkokohtainen ennätys.

Koronataudin vuoksi on Essoten alueella sairaalahoidossa viisi henkilöä mutta tehohoidossa ei yhtään.

Vuoden 2022 ensimmäisen viikon lukuihin verrattuna tartuntojen määrä kasvoi 20:lla, tiedottaa Essote. Tartunnat lisääntyivät huomattavasti maltillisemmin kuin vuoden vaihteessa, sillä tammikuun ensimmäisellä viikolla kasvu oli 177 kappaletta verrattuna vuoden 2021 viimeiseen viikkoon.

Essoten pandemiajohdosta kerrotaan, että tartuntoja ilmenee eniten juhliin osallistuneiden tai muuten kontakteissa olleiden parissa. Sen sijaan koululaiset edustavat ainakin vielä vähemmistöä, kun kevätlukukauden ensimmäinen viikko on takana.

– Joitakin alle 12-vuotiaita tartunnan saaneita on ollut, mutta ei läheskään enemmistönä. Juhlissa tai muissa kontakteissa tartuntoja sen sijaan on ilmennyt laajemmin, pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo tiedotteessa.

Hoitomäärän kasvu viikon takaiseen johtuu siitä, että Essote on vastannut alueen ulkopuolelta tulleeseen virka-apupyyntöön hoitopaikoista. Essote on vastaanottanut kolme koronapotilasta Uudenmaan alueelta.

Etelä-Savossa tartunnanjäljitystä jatketaan. Kuntayhtymä on toistaiseksi pystynyt vastaamaan korkeisiin tartuntamääriin lisäresurssien ansiosta. Myös Lapin sairaanhoitopiiri jatkaa jäljitystä.

Kolmas rokote 52 prosentilla

Koronarokotukset jatkuvat Mikkelissä keskussairaalan rokotuspisteellä. Tammikuun ajan rokotuspiste on arkipäivien lisäksi avoinna tiistaisin klo 18 asti ja sunnuntaisin klo 9–15.

5–11-vuotiaiden rokotukset jatkuvat Essoten neuvoloissa ajanvarauksella. Muille on tarjolla ajanvarausten lisäksi myös walk in -tilaisuuksia.

Alle 12-vuotiaiden rokotuksissa on käynyt jo melkein tuhat lasta. Kolmannen koronarokoteannoksen on Essoten alueella saanut jo lähes 52 prosenttia koko alueen väestöstä. Kattavuus on yksi osatekijä, sille että ilmaantuvuusluvut Etelä-Savossa ovat maan alhaisimpia.

Liikuntatilat suljettuja kaksi viikkoa

Itä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt uudet kokoontumisrajoitukset sisätiloissa järjestettäville kokouksille ja yleisötilaisuuksille. Näissä henkilömäärä on rajattu 20:een. Määräys on voimassa 14. helmikuuta saakka.

Ulkotiloissa voi kokoontua 50 henkilöä, mikäli heidän välilleen on järjestettävissä vähintään kahden metrin turvaetäisyys.

Etelä-Savo lukeutuu muun Suomen tavoin pandemian leviämisalueisiin, joissa tuli viime viikolla voimaan tilojen sulkupäätös. Tämänhetkisen tiedon mukaan tammikuun 27. päivään saakka ovat suljettuja sisätilat, joita käytetään liikunta- ja urheilutoiminnassa joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan. Lisäksi suljettuja ovat huvi- tai virkistystoimintaan käytettävät tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan käytettävät tilat.

Ravintoloiden osalta on voimassa valtioneuvoston päätös, jonka mukaan ravintolat voivat olla auki kello 18 saakka ja anniskelun on loputtava kello 17. Lisäksi asiakkaiden määrää on rajoitettu, ja asiakkaille on oltava osoitettuna istumapaikat.

Juttua muokattu kello 13.27: Lisätty muun muassa tietoja rokotekattavuudesta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka