Viitostien parantaminen Huruksen ja Hietasen välillä alkaa kesällä 2022

Suunnitelmia esitellään 23. helmikuuta järjestettävässä yleisötilaisuudessa.

Viitostien uudistaminen välillä Hurus–Hietanen etenee. Rakentamissuunnitelmat valmistuvat kevään aikaan ja loppukesällä 2022 on tarkoitus päästä työvaiheeseen. Tiealueelta poistetaan paraikaa puustoa rakentamisen alta.

Vuoden 2023 loppuun mennessä Hurus–Hietanen-välille on tarkoitus rakentaa muun muassa keskikaide Monikkalan risteyssillalta maantien 4201:n risteykseen. Luvassa on lisäksi esimerkiksi yksi uusi eritasoliittymä ja yhden nykyisen sillan korvaaminen uudella.

Työlistalla on myös ohituskaistojen pidentämistä, meluvallien lisäämistä ja esimerkiksi uusien yksityisteiden rakentamista poistettavien liittymien tilalle.

Hankkeen suunnitelmakarttaluonnokset löytyvät hankkeen nettisivuilta.

– Suunnittelu on viivästynyt muutamalla kuukaudella aiemmasta aikataulusta. Kun rakentamissuunnitelmat saadaan valmiiksi, niin vuorossa on urakoitsijan kilpailuttaminen, kertoo hankkeen projektipäällikkö Marja Wuori Väylävirastosta tiedotteessa.

Yleisötilaisuus tarjolla

Väylävirasto järjestää yleisötilaisuuden keskiviikkona 23. helmikuuta kello 17.30–19.30. Tilaisuus toteutetaan etäyhteydellä, Teamsissa. Osallistuminen onnistuu tietokoneella tai mobiililaitteella.

Yleisötilaisuudessa esitellään hankkeen rakentamissuunnitelmien luonnoksia, aikataulua, seuraavia vaiheita ja vaikutuksia. Myös yleisökysymysten esittäminen on mahdollista.

Huruksen ja Hietasen välisen tieosuuden parantamisen lasketaan lisäävän Viitostien turvallisuutta niin, että talvirajoituksillakin sitä voidaan ajaa 100 kilometrin tuntivauhdilla.

Hurus–Hietanen-tieosuuden rahoitus noin seitsemän miljoonaa euroa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka