Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lumikuorma uhkasi Ristiinan K-marketia, katto paukkui ja palkit vääntyivät – Juvalla notkahti navetan katto, ainakin kolme autokatosta romahti

Suuren lumikuorman alle romahtaneet rakennukset ovat työllistäneet Etelä-Savon pelastuslaitosta perjantaina.

Iso lumikuorma uhkasi Ristiinan K-marketin kattoa perjantaina. Päivystävä palomestari Eero Aho Etelä-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että henkilökunta kuuli rakennuksen kattorakenteista voimakasta pauketta.

Samalla havaittiin, että kattopalkit ovat vääntyneet. Henkilökunta tyhjensi myymälän ja hälytti pelastuslaitoksen apuun kello 14.17.

Pelastuslaitos totesi lumikuorman aiheuttaneen kiinteistön ääntelehtimisen ja eristi alueen.

Lumikuormaa aletaan poistamaan työkoneita apuna käyttäen. Poistosta vastaa kiinteistön omistaja.

Pelastuslaitos oli kello 16 aikaan poistumassa paikalta, koska välitöntä vaaraa kiinteistön sortumisesta ei enää ollut.

Henkilövahinkoja ei sattunut. Ahon mukaan kaupan henkilökunta toimi esimerkillisesti ohjatessaan asiakkaat ulos ja hälyttäessään apua.

– Mentiin asiakasturvallisuus edellä, Aho huomauttaa. Hän arvioi, että myymälä pysyy suljettuna ainakin perjantain ajan.

Juvalla notkahti 50 naudan navetan katto

Lumikuormien alle romahtaneet rakennukset ovat työllistäneet pelastuslaitosta pitkin maakuntaa perjantaipäivän aikana. Paikan päällä pelastuslaitos on Ristiinan lisäksi käynyt Juvalla, jossa lumikuorma vaurioitti navettarakennusta. Katon yksi lape notkahti uhkaavasti.

Hälytys Suikkolantielle tuli aamulla kello 8.30 aikaan.

Navetassa oli sisällä 50 nautaa. Lihakarja siirrettiin navetan toiseen päähän, joka ei ollut romahdusvaarassa.

Rakennusta tuettiin traktorin kauhalla ja pelastuslaitos poisti lunta rakennuksen katon pahiten vaurioituneelta osalta nostolava-auton avulla. Pelastustyöt kestivät lähes pimeäntuloon saakka, ja ne päätettiin noin kello 17. Silloin rakennus ei enää ollut välittömässä sortumisvaarassa, ja kiinteistön omistaja hoitaa loput.

Savonlinnassa kahvilan etukatos ja käytöstä poistetun bensapumppuaseman katos romahtivat alas ilman ennakkovaroitusta aamupäivällä. Henkilövahinkoja ei sattunut, sillä katoksen alle jääneen henkilöauton matkustajat olivat ennättäneet poistua autosta.

Uutinen jatkuu Facebook-upotuksen jälkeen.

Kolme autokatosta romahti

Aho kertoo, että ympäri Etelä-Savoa on sattunut pienempien rakennusta kattojen romahduksia, muun muassa kolme autokatosta on sortunut lumikuorman alle.

Pelastuslaitokselle on tullut myös kyselyitä ja avunpyyntöjä lumikuormista, mutta pelastuslaitos ei tyhjennä kattoja lumesta, koska siihen ei ole resursseja eikä se kuulu pelastuslaitoksen tehtäviin, kun henkilöitä ei ole vaarassa.

Vastauksia kyselyihin saa esimerkiksi vakuutusyhtiöiltä.

Pelastuslaitos kehottaa kiinteistön omistajia tarkkailemaan kiinteistön rakenteita ja ryhtymään lumikuorman poistamiseen, jos lumikuorma aiheuttaa vaaraa kiinteistölle. Suurin riski kohdistuu laajarunkoisten rakennusten pitkän jännevälin kattorakenteille. Omakoti-, pari- ja rivitalot eivät kuulu riskikohteisiin.

Pelastuslaitos muistuttaa, että lumen pudottaminen katolta on vaarallista ja fyysisesti vaativaa työtä, jossa onnettomuuden riski on suuri. Työn tekeminen turvallisesti edellyttää osaamista ja oikeita varusteita.

Päivitetty kello 16.18 Ahon kertomilla lisätiedoilla Ristiinasta ja maakunnan tilanteesta. Lisätty kuva. Kello 18.45 päivitetty Juvan tilanne.