Puumalan kunta on yksi kolmesta hankkeeseen valikoituneesta tutkimuskohteesta. Tarkoituksena on selvittää, voisivatko harvaan asutut alueet hyötyä kotiseutulahjoituksista.
Lahjoitusmallin idea on peräisin Japanista, jossa se tunnetaan nimellä furusato nozei. Sen avulla ihmiset voivat lahjoittaa rahaa asuinkuntansa ulkopuoliseen kuntaan. Vastineeksi lahjoittaja saa esimerkiksi alueella tuotettuja elintarvikkeita tai palveluita.
Selvitystyössä ei pyritä tarkastelemaan verohelpotuksia, vaan tavoitteena on löytää keinoja, joilla kunnat voisivat kerätä varoja oman elinvoimaisuutensa parantamiseen.
Hankkeen takana ovat Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI ja Harvaan asuttujen alueiden (HAMA) parlamentaarinen työryhmä.