Mikkelin kaupungintalo sai sinikeltaisen valaistuksen kannanottona rauhan puolesta

Monet Suomen kaupungit haluavat osoittaa huolensa Ukrainan tilanteesta valaisun välityksellä.

Mikkelin kaupunki osoittaa tukensa Ukrainalle valaisemalla kaupungintalon viikonloppuna sinikeltaiseksi, siis Ukrainan lipun värein.

Valaisu on samalla kannanotto rauhan, ihmisyyden ja vapauden puolesta.

Valaistuja kaupungintaloja ja muita julkisia rakennuksia voi viikonlopun aikana nähdä monissa muissakin Suomen kaupungeissa.

Ne kertovat huolesta Ukrainan puolesta ja samalla tuomitsevat Venäjän perusteettomat sotatoimet sen maaperällä.

Mikkelin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen kertoo ajatuksen valon käytöstä kannanottona virinneen Suomen suurten kaupunkien verkoston keskusteluissa.

– Kaupunginjohtaja Timo Halonen esitteli asian kaupungin johtoryhmälle, joka päätti, että Mikkelin kaupungintalo valaistaan, Hänninen kertoo.

Valaisun hoitaa ulkopuolinen toimija.

Mikkelin kaupungintalo on valaistuna Ukrainan lipun väreissä läpi viikonlopun.

Hallitustorin etelälaidalla seisova kaupungintalo valmistui vuonna 1912. Tuolloin Suomi oli vielä Venäjän suuriruhtinaskunta. Keltaiseksi rapatun rakennuksen suunnitteli arkkitehti Selim A. Lindqvist.

Klo 19.58 vaihdettu jutun kuvitukseksi tuore kuva kaupungintalolta ja muokattu otsikkoa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka