Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suosittu The Elvis Concert saapuu Mikkeliin – Mukana Elvis Presleyn bändin alkuperäisjäseniä

Esityksessä on mukana niin Elviksen gospel-lauluja kuin suurimpia hittejä.

Mikkelissä pääsee viikonloppuna fiilistelemään Elviksen musiikkia. The Elvis Concert rantautuu konserttitalo Mikaeliin sunnuntaina 10. huhtikuuta.

Erityisen show'sta tekee se, että se kerää yhteen alkuperäisiä Elvis-muusikoita. Esiintymässä ovat muun muassa TCB-bändin rumpali Bob Lanning ja Imperials-yhtyeen alkuperäisjäsen Jim Murray.

– Aloimme tehdä tätä, koska koimme, että Elvis ansaitsee show’n, joka on tehty kunnioituksella ja autenttisesti, Lanning sanoo tiedotteessa.

– Olimme kyllästyneet kimaltelevissa valkoisissa asuissa olleisiin imitaattoreihin, jotka tekivät pilaa Elviksestä. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisen Elviksen kanssa.

Show'n tuotanto aloitettiin noin 14 vuotta sitten. Noina vuosina siitä on tullut valtavan suosittu erityisesti Skandinaviassa ja Hollannissa.

Murray ja Lanning sanovat, että esitykset ovat hyvin lähellä Elviksen alkuperäistä show’ta.

– Esitämme hänen gospel-laulujaan. Hän arvostaisi sitä, ja se tuntuu sopivalta näinä aikoina. Esitämme myös hänen hittejään ja klassikoita, mukaan lukien Devil In Disguise ja Suspicious Minds, Murray kertoo.

The Elvis Concert 2022 Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa sunnuntaina 10.4. kello 18.00.